Helsingin ydinkeskustassa työt kävelykeskustan kehittämiseksi alkavat pääsiäisen jälkeen. Projektinjohtaja Tia Salminen Helsingin kaupungilta kertoo, että työt alkavat heti pääsiäisen jälkeen.
Kävelykeskustan kehittämistyöt alkavat Pohjoisesplanadilla Kauppatorin puoleisesta päästä. Ensin asennetaan siirtokehotukset, ja sitten parin vuorokauden jälkeen on tarkoitus päästä varsinaisiin töihin viikon lopussa.
Salminen sanoo, että vahva tarkoitus on saada varsinaiset työt käyntiin ensi viikon lopulla. Esimerkiksi huonot sääolot kuitenkin saattavat vielä viivästyttää töiden aloitusta.
Salminen kertoo, että alkuvaiheen töissä poistuu yksi kaista liikenteeltä. Myöhemmin sitten työt etenevät, ja yhden kaistan poistaminen Pohjoisesplanadilla etenee kohti Mannerheimintietä.
Pohjoisesplanadilla alkavat rakennustyöt liittyvät siihen, että Helsinki laajentaa kokeilumielessä ydinkeskustan kävely-, oleskelu- ja pyöräilyalueita ensi kesänä.
Etenkin Pohjoisesplanadille tulee runsaasti uutta aluetta oleskeluun.
Kaupungin tavoitteena on, että 12. kesäkuuta useilla alueilla järjestelyt olisi saatu valmiiksi.
Uudistukset tuovat Etelä- ja Pohjoisesplanadille jalankululle ja oleskelulle 2–3,5-metrisiä levennysalueita, joille tulee terasseja ruukkupalmuineen ja taatelipuineen. Nämä työt alkavat siis pääsiäisen jälkeen Pohjoisesplanadilla. Eteläesplanadille ja Erottajankadulle työt etenevät vapun jälkeen.
Kun rakentaminen etenee, Esplanadit muuttuvat autoille yksikaistaisiksi.
Eteläesplanadille rakennetaan levennysalueiden lisäksi kaksikaistainen pyörätie. Uudistuva alue jatkuu Erottajankadulle, jolle tulee myös kukkia ja penkkejä, tiedotteessa kerrotaan. Erottajankadun jalkakäytäväkin levenee huomattavasti, ja levennys on käytössä kokeilun loppuun eli vuoden 2024 loppuun asti.
Lönnrotinkadulle tehdään uusi pyörätie touko–kesäkuussa, kunhan sää sallii ajoratamerkintöjen teon.
Kasarminkadun ja Designmuseon aukion kesäkatualueiden teko alkaa toukokuussa. Designmuseon edustalle tulee terassitoimintaa.
Lue lisää: Espalle tulee palmuja
Lue lisää: Näin Helsinki haluaa käyttää Espan suljettavat ajokaistat