Vuonna 1983 syntynyt mies tuomittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa tapon yrityksestä kolmeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Mies puukotti entistä puolisoaan tämän kotitalon parkkipaikalla.
Rikos tapahtui Martinlaaksossa Vantaalla huhtikuussa 2022.
Tapahtumat käynnistyivät, kun mies julkaisi Facebook-sivuillaan Ukrainan sotaa käsittelevän päivityksen. Miehen entinen puoliso suuttui, että mies julkaisee sellaisia päivityksiä mutta ei osoita kiinnostusta lastaan kohtaan.
Nainen kertoi yrittäneensä vuosien ajan saada miestä viettämään aikaa heidän yhteisen lapsensa kanssa.
Entiset puolisot olivat viestitelleet toisilleen loukkaavaan sävyyn. Mies oli myös lähettänyt videoviestejä, joissa uhkasi naisen henkeä.
Puolenyön aikaan mies saapui autollaan naisen kotitalon parkkipaikalle. Sitä ennen hän oli lähettänyt naisen äidille viestin, jossa luki ”nyt tapan teidän tytön”.
Nainen tuli ulos, ja hänen mukaansa ”puukolla heiluminen” alkoi saman tien. Myös nainen oli ottanut mukaansa puukon omien sanojensa mukaan hätävaraksi.
Mies iski naista kääntöveitsellä vasempaan kylkeen sekä käsivarteen. Nainen sai pistovammoja, joista rinnan alle osunut vaati ompelua.
Mies kertoi oikeudessa olleensa todella suuttunut ja aikoneensa hakata naisen. Hän kuitenkin kiisti lyöneensä naista puukolla.
Nainen oli itse puukottanut itseään aiheuttaakseen miehelle ongelmia, kertoi mies.
Lääkärinlausunnon perusteella puukon iskut eivät vaikuttaneet itse aiheutetuilta.
Käräjäoikeuden mukaan miehen syyllisyydestä ei näytön perusteella jäänyt epäilystä. Timi Isberg tuomittiin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.
Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota muutoin kuin oikaisemalla vapaudenmenetysaikaa ja kohtuullistamista koskevan lausuman. Se ei vaikuttanut rangaistuksen pituuteen.