Helsingin kaupungin uuden palkkakehitysohjelman korotuksissa on suuria tehtäväkohtaisia eroja.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat saavat esimerkiksi 50 euron keskimääräisen kuukausikorotuksen, kun taas useille lääkäriryhmille maksetaan jatkossa keskimäärin 400 euroa lisää kuukaudessa.
Kaupunki julkisti palkkakehitysohjelmansa vuodelle 2023 huhtikuun alussa. Korotuksia maksetaan yli 7 500:lle työntekijälle.
Suurin osa korotuksista astui voimaan 1. huhtikuuta. Ne koskevat kaupungin vakituista ja määräaikaista henkilöstöä. Yhteensä korotuksia jaetaan 14 miljoonan euron edestä.
Miksi lääkäreille maksetaan suurimmat korotukset?
Helsingin kaupungin henkilöstöpolitiikan johtaja Petri Lumijärvi kertoo, että palkkakehitysohjelman tehtäväkohtaiset palkankorotukset on päätetty kaupungin henkilöstöosastolla.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi ohjelman 14 miljoonan euron budjetin, mutta poliitikot eivät ole osallistuneet päätöksentekoon siitä, millaisia korotuksia kullekin toimialalle jaetaan.
”Rahamäärä oli poikkeuksellisen suuri, olemme iloisia siitä, että pystyimme käyttämään tällaisen rahamäärän.”
Lumijärvi kertoo, että henkilöstöosasto pyysi kaikilta toimialoilta ja liikelaitoksilta ehdotukset palkankorotussummille.
”Me olemme sovitelleet ne niin hyvin yhteen kuin mahdollista.”
Lumijärven mukaan ohjelmassa pyrittiin siihen, että palkkoja korotetaan tehtävästä riippuen 2–4 prosenttia.
Lue lisää: Päiväkotien ahdinko Helsingin seudulla on syvempi kuin luvuista näkyy
Lue lisää: Suomi unissakävelee kohti hyvinvointivaltion kriisiä
Kaupunki kertoi huhtikuun alussa julkaisemassaan tiedotteessa, että palkkakehitysohjelman tavoite on parantaa kaupungin palkkakilpailukykyä ja työvoiman saatavuutta. Lisäksi korotusten avulla haluttiin kaupungin mukaan osoittaa arvostusta työntekijöitä kohtaan.
Kaupungin tiedotteessa kerrottiin, että matalapalkkaisimpiin työntekijäryhmiin haluttiin kiinnittää ”erityistä huomiota”.
Lumijärven mukaan tämä näkyy ohjelmassa esimerkiksi siten, että kaupunki on päättänyt korottaa kaikki alle 2 000 euron tehtäväkohtaiset palkat vähintään 2 000 euroon.
Näiden matalapalkkaisten tehtävien palkankorotukset toteutetaan asteittain. Tehtäväkohtainen palkka nousee kaikilla 2 000 euron tasolle viimeistään 1. kesäkuuta voimaan astuvan yleiskorotuksen myötä.
Lumijärvi kertoo, että alle 2 000 euron kuukausipalkan saajia on noin 800. Hänen mukaansa näissä tehtävissä työskenteleviä on eri puolella kaupungin organisaatiota esimerkiksi palvelutyöntekijöinä tai erityisavustajina.
Lumijärven mukaan kaupunki on halunnut kohdistaa korotuksia etenkin aloille, joissa Helsingillä on pulaa työntekijöistä. Näitä ovat hänen mukaansa koulutus ja päivähoito.
Onko esimerkiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle myönnetty 50 euron palkankorotus siis kaupungin lupaamaa ”erityistä huomiota”?
Lumijärvi sanoo, että ohjelma on otettu hyvin vastaan toimialalla.
”Se koetaan palkankorotuksena.”
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien tehtäväkohtainen kuukausipalkka oli 2 285 euroa ennen korotuksia. Heidän palkkansa nousi noin kahdella prosentilla.
Lumijärvi huomauttaa, että varhaiskasvatuksen lastenhoitajia on noin 3 000. Työntekijöiden määrä on hänen mukaansa vaikuttanut palkankorotuksen suuruuteen.
”Kun korotuksen kertoo sen saajien määrällä, katto tulee nopeasti vastaan seitsemästä miljoonasta eurosta, mitä Kunta-Helsingin puolella oli käytössä.”
Lumijärven mukaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajille määrätty korotus parantaa kaupungin houkuttelevuutta työnantajana, mutta ei ratkaise tilannetta kokonaan.
Hän sanoo, että toimialojen tavoitteena ja toiveena oli jakaa isompia korotuksia.
”Meillä on paljon tarpeita, ja meidän on pystyttävä jakamaan käytettävissä oleva rahamäärä tehokkaasti, jotta saamme mahdollisimman moneen paikkaan haluttua positiivista vaikutusta.”
”Lopputulos on monen erilaisen toiveen ja tarpeen kompromissi.”
Lue lisää: Helsingin seudulla etsitään terveyskeskuksiin lääkäreitä jo yli 10 000 euron kuukausipalkalla
Lääkäreiden palkat nousevat euromääräisesti huomattavasti enemmän kuin minkään muun ammattiryhmän palkat. Yli 700:lle lääkärille jaettiin keskimäärin 400 euron kuukausikorotus. Tämä tekee kaikkiaan 280 000 euroa.
Vertailun vuoksi varhaiskasvatuksen palkankorotukset 3 000 hoitajalle maksaa kaikkiaan vähemmän: 150 000 euroa.
Alkuvuonna 2022 suoraan Helsingin kaupungin terveyskeskuksessa töissä ollut lääkäri sai palkkaa keskimäärin 6 400 euroa kuukaudessa.
Lääkäreille maksetut korotukset ovat myös suhteellisesti suurempia kuin muille tehtäville maksetut korotukset. Lääkärit saivat tehtäväkohtaisesta palkasta riippuen noin 6–8 prosentin korotuksen.
Lumijärven mukaan pula lääkäreistä on ohjannut suuriin korotuksiin.
”Selvästi lääkäreille on pitänyt saada isompi palkka, jotta meillä on täällä lääkäreitä. Olemme yrittäneet tehdä parhaamme”, Lumijärvi sanoo.
Hänen mukaansa Helsinki kilpailee lääkäreistä naapurikuntien ja naapurihyvinvointialueiden kanssa.
Onko palkka tässä kilpailussa keskeisin tekijä?
”Ainakin yksi tekijä”, Lumijärvi sanoo.
Palkkakehitysohjelmaa kehuttiin sosiaalisessa mediassa edellisellä viikolla. Palkankorotukset saivat kehuja muiden muassa pormestari Juhana Vartiaiselta (kok), Helsingin kaupungin toimialajohtajalta Juha Jolkkoselta sekä apulaispormestarilta Paavo Arhinmäeltä (vas).