Helsinkiin odotetaan aiempaa vähemmän risteilymatkustajia

Ensimmäinen risteilyalus matkustajineen saapuu Helsingin Hernesaareen lauantaina.

Voyager of the Seas -risteilyalus Hernesaaren sataman edustalla viime heinäkuussa.

Helsinkiin odotetaan saapuvan 120 000 kansainvälistä risteilymatkustajaa tulevan risteilykauden aikana. Ensimmäinen risteilyalus saapuu Helsingin Hernesaaren satamaan lauantaina.

Kansainvälinen risteilykausi jatkuu lokakuulle. Kaikkiaan Helsinkiin on odotettavissa 93 aluskäyntiä.

Määrä on viime kautta vähemmän. Viime vuonna Helsingissä vieraili yli 160 000 kansainvälistä risteilymatkustajaa. Risteilyliikenteen huippuvuotena 2019 eli ennen koronapandemiaa Helsingissä kävi 605 000 risteilymatkustajaa.

Itämeren kansainvälisen risteilyliikenteen vähentymiseen vaikuttaa Venäjän Ukrainassa aloittama hyökkäyssota. Helsingin Satamassa ei odoteta suurta kasvua lähitulevaisuudessa.

Pietari on ollut yksi Itämeren-risteilyjen vetonauloista, mutta nyt risteilijät jättävät kaupungin väliin.

Kesän vilkkain risteilypäivä Helsingissä on näillä näkymin 29. toukokuuta ja 2. kesäkuuta, jolloin kaupungissa käy kerralla kolme kansainvälistä risteilyalusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat