Tämäkö hyljeksityin työ­paikka pää­kaupunki­seudulla? Edes yli 15 000 euron palkka ei houkuttele

Vantaalla kaupunginjohtajahakijoita on jopa jouduttu maanittelemaan, kirjoittaa HS:n kaupunkitoimittaja Marja Salomaa.

Ritva Viljanen täyttää vappuna 65 vuotta, ja siirtyy eläkkeelle. Hänen seuraajansa voisi aloittaa viranhoidon elokuun alussa.

| Päivitetty

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljasen (sd) ilmoitus eläkkeelle siirtymisestä yllätti eduskuntavaaleihin valmistautuneet valtuustoryhmät helmikuussa.

Ainakaan vielä Viljaselle ei ole ilmoittautunut ilmiselvää seuraajaa. Hakuaika päättyy perjantaina 21. huhtikuuta.

Hakuprosessin hiljaisuus on hieman pelottavaa, sillä Vantaalla on aiemmissa johtajavalinnoissa kokemusta siitä, ettei sen ykkösjohtajan paikka välttämättä houkuttele suuria hakijamääriä tai nimekkäitä hakijoita.

Hakijoita on jopa jouduttu maanittelemaan. Esimerkiksi Viljasen edeltäjä Kari Nenonen (sd) on muistellut, miten hän sanoi vantaalaisille ensin ei. Nenonen on myös ollut huolissaan kunnanjohtajan ammatin vähäisestä kiinnostavuudesta.

Lue lisää: Kunnanjohtajiksi joudutaan nykyään maanittelemaan ihmisiä – Se on sääli, sanoo työstään Vantaan johtajana palkittu Kari Nenonen

Millaisia ominaisuuksia Vantaan uudelta kaupunginjohtajalta oikein toivotaan?

Jos kaupungin lapset saisivat päättää, hän olisi etevä pomppulinnojen rakentaja, kertoisi vitsejä ja jakaisi suklaamunia, kaupunki tiedotti maaliskuun lopussa.

Lisäksi lapset toivoivat hienosti käyttäytyvää, kilttiä, lempeää ja toisista välittävää henkilöä Vantaan johtoon.

Hän saa johdettavakseen kasvavan kaupungin, jonka ilme on viimeisten 10 vuoden aikana muuttunut paljon. Etenkin Tikkurila ja Myyrmäki mutta myös Kivistö ja Hakunila ovat tällä hetkellä aivan toisennäköisiä kuin muutama vuosi sitten.

Palkkaakin on luvassa 15 503,13 euroa kuussa, ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva, ei määräaikainen. Pormestarimallista Vantaan päättäjät eivät ole olleet innostuneita.

Mutta voiko olla niin, että johtajahaku jää eduskuntavaalien ja hallitusneuvotteluiden varjoon?

Vantaan demareiden ykkösmies Antti Lindtman johtaa valintatoimikuntaa, mutta hän on myös oman eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja ja keskeisessä roolissa hallitusneuvotteluissa. Hänestä povataan myös puolueen seuraavaa puheenjohtajaa.

Lindtman vakuuttaa HS:lle tekstiviestillä, ettei Vantaan kaupunginjohtajan valinta ole hautautumassa mihinkään.

Paikka ei ole mitenkään itsestään selvästi sosiaalidemokraattien, koska viime kuntavaalien jälkeen Vantaan kokoomuksella on valtuustossa 18 valtuustopaikkaa ja Sdp:llä 16 paikkaa.

Johtajaksi valitaan se, joka saa keskisuuret ryhmät, perussuomalaiset ja vihreät oman ehdokkaansa taakse. Vuonna 2017 Viljanen valittiin suoraan jo ensimmäisellä äänestyskierroksella. Tarvitaan siis valovoimainen hakija.

Viljasen vastaehdokasta, Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujulaa (kok) veikataan hakijaksi tälläkin kierroksella. Nimekäs kokoomuslainen hakija voisi olla muiden muassa Nurmijärven kunnanjohtaja, entinen kansanedustaja Outi Mäkelä (kok), jos hänet saataisiin houkuteltua mukaan.

Demaripuolella hakijoina voisivat olla eduskunnasta pudonneet kansanedustajat, mutta esimerkiksi entisellä kuntaministerillä Sirpa Paaterolla ei ole ylempää korkeakoulututkintoa, jota Vantaa edellyttää hakuehdoissaan.

Keskisuurten kaupunkien johtajat voisivat nekin olla vahvoilla tässä hakuprosessissa. HS:n tietojen mukaan esimerkiksi Jyväskylän kaupunginjohtajaa Timo Koivistoa (sd) houkuteltiin hakijaksi jo vuonna 2017. Hän kieltäytyi tuolloin.

Vantaan tulevalla kaupunginjohtajalla ei välttämättä ole minkäänlaista puoluekirjaa. Kasvatuksen ja oppimisen apulaiskaupunginjohtajaksi valittiin muutama vuosi sitten Katri Kalske, joka on sitoutumaton.

Sitoutumattomuus on ollut monien uusien johtajien valinta. Esimerkiksi Järvenpään kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen on sitoutumaton.

Oikaisu 24.4. klo 9.26: Poistettu maininta Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerolan sitoutumattomuudesta, koska hän oli valintahetkellä kokoomuksen jäsen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat