Kokonaisen korttelin rakentaminen jumahti Helsingin keskustan vieressä

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan korttelin rakentaminen on jäissä rahoitusongelmien vuoksi. Taustalla on se, ettei Asuntosäätiö ole saanut rahoitusta, koska rakentaminen on liian kallista.

Asuinkorttelin rakentaminen on jäissä Helsingin Jätkäsaaressa Atlantinkadun varrella.

Kokonaisen asuinkorttelin rakentaminen jumittaa Helsingin Jätkäsaaressa.

Syynä on se, että Asuntosäätiö ei ole saanut kohtuuhintaisten kerrostaloasuntojensa rakentamiselle rahoitusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (Ara).

Atlantinkadulle rakennettavaan kortteliin on suunniteltu useiden eri toimijoiden omistus-, vuokra-, asumisoikeus- ja nuorisoasuntoja sekä erilaisia palveluja. Toimijat ovat sitoutuneet rakentamaan yhteisen autohallin ja sen päälle pihakannen.

Kortteliin on tulossa myös asuntoja ryhmärakennuttamisena. Ryhmärakentamisessa asukkaat ryhtyvät itse rakennuttamaan taloaan. Yleensä rakennuttamista varten perustetaan asunto-osakeyhtiö.

Ryhmärakennuttajien keskuudessa on herännyt huoli kotiensa toteutumisesta. Yksi ryhmärakennuttajista kuvailee tilannetta surkuhupaisaksi.

Ryhmärakennuttamisen kohteen piti alun perin valmistua tänä vuonna, mutta vielä ei ole saatu lapiota maahan. Aluksi hanke viivästyi muun muassa siksi, että ryhmärakennuttajat eivät saaneet tyydyttäviä urakkatarjouksia.

Nyt hankkeella on rakennuslupa ja urakkatarjous on hyväksytty, mutta hanke ei etene korttelin muiden vaikeuksien vuoksi.

”Näyttää siltä, että kohde valmistuu aikaisintaan kesällä 2025, mahdollisesti myöhemmin”, ryhmärakennuttaja sanoo.

”Kyllähän siinä alkavat ihmisillä tilanteet muuttua. Jos olet ajatellut perhekodin ostaa, lapset ovat saattaneet muuttaa pois kotoa tai perhe on kasvanut siinä vaiheessa, kun talo valmistuu.”

Hän ei esiinny nimellään, koska ongelmista julkisesti puhuminen voisi vaikeuttaa hänen asemaansa.

Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori vahvistaa, että yhtiöltä puuttuu Aran rahoitus. Ara tarjoaa edullista valtion takaamaa ja korkotuettua lainaa kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttajille.

”YIT on antanut meille hinnan, joka on ollut sen verran korkea, että Ara ei ole hyväksynyt kustannuksia.”

Keravuori sanoo, että vaihtoehtoja on nyt kaksi: joko YIT tekee uuden, halvemman tarjouksen tai Asuntosäätiö kilpailuttaa hankkeen uudelleen. YIT kuuluu Suomen suurimpiin rakennusyhtiöihin.

”Tilanne on haastava siinä mielessä, että korttelissa on yhteispihoja ja -pysäköintiä, jotka tehdään YIT:n kanssa. Jos hankkeeseen tulee mukaan uusi urakoitsija, kustannukset tulevat mahdollisesti olemaan isommat.”

”Jos olet ajatellut perhekodin ostaa, lapset ovat saattaneet muuttaa pois kotoa tai perhe on kasvanut siinä vaiheessa, kun talo valmistuu.”

Erityisen hankalaksi tilanteen tekee se, että korttelissa on kiinni kotiaan rakentavien yksityishenkilöiden omaa rahaa. Heidän taloutensa ja aikansa eivät jousta samalla tavalla kuin isojen yritysten.

YIT:llä taas on korttelissa Asuntosäätiön kohteen lisäksi oma vapaarahoitteisten asuntojen hankkeensa. Sekään ei toistaiseksi etene.

Keravuori arvelee, että ongelman ydin on tarjouksen jättämisen ajankohta: YIT on laskenut hintaa silloin, kun energian ja materiaalin kustannukset ovat olleet nousussa.

”Nyt hinnoissa on saattanut olla pudotustakin.”

Keravuori pitää taloustilannetta asuntorakentamisen kannalta haasteellisena, minkä takia YIT voi hänen mukaansa olla varovainen uusien hankkeiden suhteen.

”Vapailla markkinoilla uudistuotanto ei hirveän helposti mene kaupaksi.”

Rakennusteollisuus RT:n maaliskuisen suhdannekatsauksen mukaan asuntorakentaminen on vähentynyt voimakkaasti. Kohtuuhintaisten Ara-asuntojen tuotanto on suorastaan romahtanut. Se väheni viime vuonna 37 prosentilla edellisvuodesta.

Kehityksen ennustetaan jatkuvan myös tänä vuonna muun muassa korkojen poikkeuksellisen nousun takia.

Asumisen toimialajohtaja Antti Inkilä YIT:stä sanoo olevansa yllättynyt siitä, että tarjous ei ole mennyt läpi Arassa. Hänen mukaansa yhtiö on yhtä lailla huolissaan pysähdyksissä olevista rakennustöistä.

YIT:n tekemää tarjousta Inkilä pitää kohtuullisena.

Kiellätkö siis, että tarjous on ollut liian korkea?

”Olemme antaneet neuvotteluissa mielestämme kohtuullisen hinnan markkinatilanne huomioiden. Myös meidän tavoitteenamme on ollut ja on edelleen päästä aloittamaan korttelin rakentaminen.”

Teettekö uuden tarjouksen?

”Se riippuu siitä, tuleeko Ara hyväksymään hinnan vai ei. Odottelemme edelleen tietoa tästä. Sen jälkeen voimme jatkaa neuvotteluja.”

Johtaja Jarmo Lindén Arasta sanoo, että hankkeeseen liittyy monenlaisia ongelmia. Yksi on se, että kyseessä neuvottelu-urakka. Se tarkoittaa sitä, että kohteen rakentaja valitaan ilman kilpailua.

”Meidän tehtävämme on edistää kilpailua rakentamisessa. Toisin kuin markkinaehtoisella puolella, [kohtuuhintaisessa asuntotuotannossa] rakennushankkeiden pitäisi pääsääntöisesti olla kilpailutettuja.”

Lindénin mukaan avoimesta kilpailutuksesta voidaan poiketa, jos neuvottelu-urakan hinta on edullisempi kuin kilpailuttamalla saatu hinta.

”Mielestämme kohde on vielä liian kallis. Hintaa pitäisi saada jonkin verran alemmas tai urakka kilpailuttaa”, Lindén sanoo.

Hänen mukaansa suhdanne on nyt kääntymässä, mikä näkyy esimerkiksi Helsingin kaupungin asuntotuotannossa.

”Tilanne on selvästi muuttunut: tarjouksia tulee, ja hintataso on lähtenyt alenemaan.”

Lindén näkee Asuntosäätiön kohteessa muitakin pulmia, esimerkiksi liiketilat ovat halvempia kuin asuinneliöt.

”Se on vastoin yleistä periaatettamme.”

Asuntosäätiön Keravuori sanoo, että yhtiö neuvottelee nyt YIT:n kanssa ja odottaa päivitettyä urakkatarjousta.

Hänen mukaansa myös liiketilojen ja asuinneliöiden kustannukset huomioidaan siten, että ne tyydyttävät Araa.

Siitä, milloin korttelia vihdoin päästään rakentamaan, ei ole tietoa sen enempää Arassa, Asuntosäätiössä, YIT:ssä kuin ryhmärakennuttajillakaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat