Helsingin poliisi vaatii kahta henkilöä vangittavaksi viime viikonloppuna Lehtisaaressa tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta.
Vangittavaksi vaaditaan surma-asunnon omistavaa 34-vuotiasta naista ja tämän 32-vuotiasta aviomiestä.
Poliisi tutki epäiltyä henkirikosta aiemmin murhana, mutta vangitsemisvaatimusten mukaan henkilöitä epäillään nyt taposta.
Epäillyn tapon tekoaika on vangitsemisvaatimuksessa viime viikon torstaista sunnuntaihin. Miestä vaaditaan tapon lisäksi vangittavaksi myös ampuma-aserikoksesta.
Pariskunta on avioitunut tämän vuoden alussa. Lisäksi pariskunta on muutama viikko sitten tehnyt avioehdon.
Poliisi on aiemmin kertonut ottaneensa sunnuntaina Lehtisaaresta epäillyn surma-asunnon luota kiinni yhden henkilön. Poliisi ei ole kertonut lisätietoja siitä, mitä asunnossa on tapahtunut ennen sunnuntai-iltaa ja kello 20.45 soitettua hätäpuhelua. Ilmoituksen mukaan paikalla oli tapahtunut henkirikos.
Poliisilla oli sunnuntaina illalla suuri operaatio Lehtisaaressa. Paikalla oli useita poliisin yksiköitä. Eräs HS:n haastattelemista naapureista kertoi havainneensa myös helikopterin alueella.
Vangittavaksi vaadittujen epäiltyjen osoitetietojen mukaan he molemmat asuvat surmapaikaksi epäillyssä asunnossa. Naapureiden mukaan asunnosta on tehty useita valituksia yöllisen melun ja epämääräisen toiminnan vuoksi.
HS:n tietojen mukaan nainen on opiskellut markkinointia suomalaisessa korkeakoulussa. Nainen on saanut 2020-luvulla tuomion rattijuopumuksesta. Nainen kärysi ratista ajettuaan autoa kannabiksen vaikutuksen alaisena.
Naisella on lapsia ex-puolisonsa kanssa. Entinen aviopari on kiistellyt oikeudessa lasten huollosta useita kertoja. Ex-puoliso on vaatinut lasten yksinhuoltajuutta naisen päihdeongelmiin vedoten. Asiakirjojen mukaan nainen on tullut esimerkiksi lastensuojelun tapaamiseen päihtyneenä. Naisen oikeutta tavata lapsiaan on rajattu.
Vangittavaksi vaadittu mies on saanut muutama vuosi sitten tuomion ryöstöjupakasta, jossa hän yritti anastaa uhrin omaisuutta väkivallalla uhaten. Mies sai käräjäoikeudesta kahden ja puolen vuoden tuomion. Lisäksi hänellä on taustallaan useita velkomustuomioita.