Käräjäoikeus vangitsi torstaina kolmikymppisen avioparin epäiltynä taposta Helsingin Lehtisaaressa. 32-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin ja 34-vuotias nainen syytä epäillä -perusteella. Todennäköisin syin tarkoittaa, että epäilyn tueksi on enemmän näyttöä kuin syytä epäillä -perusteessa.
Miestä epäillään lisäksi ampuma-aserikoksesta. Kummatkin vangitsemisoikeudenkäynnit järjestettiin ilman yleisöä.
Poliisi sai ilmoituksen epäillystä henkirikoksesta Helsingin Lehtisaaressa sunnuntai-iltana hieman ennen kello yhdeksää. Epäillyn henkirikoksen tapahtuma-aika on 13.–16. huhtikuuta.
Uhri oli vuonna 1995 syntynyt mies. Poliisi on kertonut epäilevänsä, että mies kuoli asunnossa väkivallan seurauksena. Poliisin mukaan epäillyt ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan.
Rikoskomisario Jukka Larkio kertoi toimittajille torstaina käräjäoikeudessa, että tekninen tutkinta Lehtisaaren asunnolla on pääsääntöisesti valmis. Tällä hetkellä poliisi tekee Larkion mukaan kuulusteluja.
32-vuotias mies on aiemmin tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa 2 vuoden ja 5 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeän ryöstön yrityksestä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta.
Teot tapahtuivat Helsingissä keväällä 2020. Tapahtumat liittyivät velanperintään. Samassa yhteydessä mies sai itse saksista iskun selkäänsä.
Toisessa rikosjutussa mies on ollut epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta. Epäillyt rikokset tapahtuivat Helsingissä viime joulukuussa, ilmenee oikeudessa käsitellyn takavarikkoasian tiedoista.
34-vuotias nainen sai vuonna 2021 sakkotuomion rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Käräjätuomion mukaan nainen käytti ja piti hallussaan omaa käyttöä varten vähäistä määrää marihuanaa. Rattijuopumuksen taustalla oli, että nainen ajoi autoa yleisillä teillä käytettyään huumausainetta. Teot tapahtuivat Vihdissä Uudellamaalla keväällä 2021.