Helsinki haluaa lisää uusia asuntoja Lauttasaaren luoteiskärkeen Katajaharjuun täydennysrakentamisen avulla.
Alueen taloyhtiöille tarjotaan nyt melko poikkeuksellista keinoa uusien asuntojen rakentamiseen: taloa korottamalla ja lisäkerroksia tai esimerkiksi lisäsiiven rakentamalla.
Kaupunkiympäristölautakunnan on tarkoitus käsitellä tiistaina suunnitteluperiaatteita, joissa linjataan täydennysrakentamisen lähtökohdat alueen tulevia asemakaavahankkeita varten.
Vielä ei siis päätetä varsinaisesta rakentamisesta.
Lue lisää: 1930-luvun kerrostalon päälle rakennettiin loft-tyylisiä asuntoja Helsingissä
Kaupungin mukaan alueen maanomistajat eli esimerkiksi yksityiset taloyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita lisärakentamisesta.
Kaikki alueen tontit ovat yksityisomistuksessa, joten mahdollinen lisärakentaminen toteutetaan taloyhtiöiden tai tontin omistajien aloitteesta.
Helsingin omana tavoitteena on lisätä asuntotuotantoa erityisesti juuri täydennysrakentamisella. Siten pitäisi toteuttaa puolet Helsingin asuntotuotannosta.
Suunnitteluperiaatteiden mukaan Katajaharjun täydennysrakentamisessa tulee suosia ensisijaisesti sellaisia vaihtoehtoja, joissa olemassa oleva rakennus voidaan säilyttää.
Käytännössä vanhoja rakennuksia siis esimerkiksi korotettaisiin tai laajennettaisiin. Yhtenä vaihtoehto olisi kaupungin mukaan myös uudisrakennus tontilla tai talon lisäsiipi.
Yleisenä ohjeena kaupunki toteaa, että niemen keskivyöhykettä tulee kehittää asuinkerrostalojen alueena. Siellä rakentaminen voi olla tehokkaampaa ja korkeampaa kuin lähellä rantoja.
Katajaharjun rakennuksista valtaosa on 1950- ja 1960-luvuilla väljästi rakennettuja pien- ja kerrostaloja, joissa on yhdestä viiteen kerrosta. Alueella asuu vajaat kaksituhatta asukasta.
Katajaharju kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön osana Lauttasaarta. Lisäksi asuinalueen keskiosan kerrostalokorttelit on arvotettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kokonaisuudeksi Helsingin kaupunginmuseon teettämässä rakennusinventoinnissa.
Kaupunginmuseon mukaan rakennuksissa näkyy runsaasti piirteitä Lauttasaaren ensimmäisestä asemakaavasta. Asemakaavalla suojeltuja rakennuksia Katajaharjussa ei kuitenkaan ole.