Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Lumo One -tornitalon hisseissä on jatkuvia häiriöitä. Kyseessä on yksi maan korkeimmista asuinrakennuksista.
Rakennus on 121 metriä korkea, ja siinä on 31 kerrosta. Suurimpaan osaan tornitalon 291:stä vuokra-asunnosta kuljetaan hisseillä. Niitä on kolme, ja ne ovat hissiyhtiö Koneen hissejä.
Lumo One valmistui vuonna 2022, ja ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan sinne kesäkuussa.
Tornitalon hissiongelmista kertoi ensimmäisenä Yle.
Hissien ongelmat alkoivat asukkaiden mukaan pian sen jälkeen, kun tornitaloon oli päässyt muuttamaan.
Yhdessä tornitalon ylimmistä kerroksista asuva Miia Sheikh kertoo, että hissit muun muassa pysähtelevät ilman syytä. Toisinaan hissit ovat Sheikhin mukaan poissa käytöstä. Hänen mukaansa hisseissä on ongelmia toisinaan jopa viikoittain.
Sheikh kertoo joutuneensa hississä pelottavaan tilanteeseen viime torstaina alaikäisen tyttärensä kanssa.
He tilasivat hissin kotikerrokseensa. Hissimatka eteni aluksi normaalisti, mutta kotikerrosta lähestyttäessä, hissi ”heilahti voimakkaasti ja rämähti”.
Sen jälkeen hissi jatkoi matkaa ja pysähtyi. Sheikhin mukaan hissin valotaulu näytti, että hissi olisi kohdekerroksessa. Ovet eivät kuitenkaan auenneet, vaan hissi lähti liikkumaan takaisin alaspäin.
Sheikh kertoo, että hänestä tuntui kuin hissi olisi pudonnut.
”Kiljahdimme samaan aikaan.”
Hissi pysähtyi Sheikhin mukaan kuitenkin nopeasti. Sheikh ja hänen tyttärensä pääsivät hissistä ulos oven avauspainiketta painamalla kerrosta alempana kuin mihin he olivat matkalla.
Tämän jälkeen hissit olivat viikonloppuna ainakin osittain pois käytöstä. Sheikh sanoo, että hissien käyttäminen tuntuu pelottavalta.
”Emme voi käyttää portaita. Käytämme hissejä päivittäin. Lapset kulkevat niillä kouluun.”
Sheikhin mukaan asukkaille ei ole viestitty hissien ongelmista. Samaa sanoo Katariina Palvas.
Palvas kertoo jääneensä toisen asukkaan kanssa jumiin hissiin viime loka-marraskuun vaihteessa. He olivat tilanneet hissin viidennestä kerroksesta omiin asuinkerroksiinsa, jotka sijaitsevat ylempänä tornitalossa. Ovet sulkeutuivat, mutta hissi ei liikkunut.
”Hissi ei reagoinut mitenkään. Jäimme kerrokseen jumiin.”
Palvas kertoo yrittäneensä ottaa hissiin sisäänrakennetun järjestelmän avulla yhteyttä Koneen asiakaspalveluun.
Hänen mukaansa yhteydenottoon ei ensin vastattu. Palvas soitti hissin järjestelmällä Koneen asiakaspalveluun vielä toisen kerran. Hänen mukaansa asiakaspalvelusta kerrottiin, että talossa pitäisi olla huoltohenkilö.
”Sitten linja katkesi ja sähköt menivät. Sähköinen ruutu, joka näyttää kerroksen, pimeni. Myös napit pimenivät ja lopulta valot pimenivät. Olimme säkkipimeässä laatikossa jumissa. Se oli todella pelottavaa.”
Palvas ja toinen asukas pääsivät lopulta hissistä ulos vääntämällä hissin ovet auki. Palvas arvioi, että tilanne kesti yhteensä noin 20–30 minuuttia.
”Lumo tai Kone eivät koskaan palanneet asiaan.”
Palvas sanoo, että hisseissä on jatkuvasti ongelmia, ja ne koskevat kaikkia hissejä. Sheikhin tapaan Palvas kertoo, että hän suhtautuu nykyään hisseihin varauksella.
”Joudun ulkoiluttamaan koiraa useamman kerran päivässä. Asun sen verran alhaalla, että voin myös kävellä rappuja.”
Aluejohtaja Laura Koiranen sanoo Lumo-kotien pahoittelevan hissivikoja. Asiaa selvitellään hänen mukaansa perusteellisesti hissiyhtiö Koneen kanssa.
Yksittäistä syytä hissivioille ei ole Koirasen mukaan saatu vielä selville.
Hän sanoo, että selvityksen tuloksista tiedotetaan asukkaille.
”Asukkaille on tiedotettu myös, miten vikatilanteessa tulee toimia.”
Koiranen kertoo, että melkein kaikki ilmoitukset hissivioista ovat menneet suoraan Koneelle hissin oman ilmoitusjärjestelmän kautta.
”Tietääkseni vikatilanteita on ollut erityisesti keväällä – viime ja edellisellä viikolla. Tietojeni mukaan Lumo-kodeille on tullut vain muutama ilmoitus. Tyypillisesti on ilmoitettu, että hissi jumittaa, ei toimi. Meiltä ilmoitukset menevät sitten edelleen Koneelle”, hän kertoo.
”Korjaustoimet on aloitettu aina nopeasti vikailmoituksen jälkeen. Niiden jälkeen on todettu, että hissi taas toimii.”
Lumo One -tornitalossa on kolme hissiä.
Koneen kunnossapitoliiketoiminnan johtaja Anna Tiri kertoo, että Lumo One -tornitalon hisseissä on ollut useampia vikoja viimeisen puolen vuoden aikana. Tirin mukaan kohde on ollut Koneen ”erityisseurannassa”.
”Käyttöhäiriöitä on ollut, ja selvää on, että niitä pyritään ratkomaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.”
Hänen mukaansa osa vioista johtuu ulkoisista tekijöistä: hissien ovenrakoihin päätyneestä hiekoitushiekasta ja oviin kohdistuneista törmäyksistä.
Tällaisia ongelmia on monissa kerrostaloissa, mutta tornitalon hissit ovat kovalla käytöllä, mikä Tirin mukaan hankaloittaa tilannetta. Joskus hissit ovat Tirin mukaan poissa käytössä siksi, että niitä siivotaan.
Tiri kertoo, että hisseissä on ollut myös sellaisia vikoja, jotka eivät ole saaneet alkuaan ulkoisista tekijöistä. Tirin mukaan Koneella on hissien vioista ja niiden juurisyistä ”täysi läpinäkyvyys” asiakkaan, eli Lumon, suuntaan. Hän ei kuitenkaan halua tarkemmin kertoa, mitä muita vikoja hisseissä on ollut.
Tirin mukaan hisseissä ilmenneisiin vikoihin on puututtu heti, kun niitä on havaittu. Tornitaloon on lähetetty korjaajia ja tämän lisäksi hissiasentaja on ajanut hisseillä useamman kerran selvittääkseen, mistä viat johtuvat. Tämän lisäksi erityisvika-asiantuntija on analysoinut hissien toimintaa.
Tiri kertoo, että Kone on saanut tietoa tornitalon hissivoista hälytyspuheluiden kautta. Varsinaista asiakaspalautetta asukkailta ei hänen tietojensa mukaansa ole tullut.
Hän pitää epätodennäköisenä tilannetta, jossa kaikki hissit olisivat poissa käytöstä. Hän sanoo, että tornitalon suunnittelussa on konsultoitu pelastustoimea ja otettu huomioon erilaisia pelastusskenaarioita.
Mitä tulee huoleen siitä, voiko hissi pudota, Tiri toteaa, että nykyaikaiset hissit ovat turvallisia käyttää.
”Niissä on turvalaitteita, jotka varmistavat, etteivät hissit putoa.”
Tiri kertoo, että Kone käy parhaillaan läpi tapausta, jossa Katariina Palvas jäi hissiin jumiin. Tiri haluaa muistuttaa asukkaita siitä, että mikäli hissiin jää jumiin, on syytä odottaa korjaajan saapumista. Hissistä poistuminen ilman korjaajan apua voi hänen mukaansa olla vaarallista.
Tiri kertoo ymmärtävänsä tornitalon asukkaiden huolta ja pahoittelee sitä, etteivät hissit ole toimineet kuten pitäisi.
”Äkillinen vikatilanne on erittäin epämukava.”
”On todella valitettavaa, että vikaantuminen on jatkunut. Pyrimme saamaan viat kerralla kuntoon.”
Oikaisu 24.4. kello 18.22: Marika Koskinen on Kojamon viestintäpäällikkö, ei viestintäjohtaja kuten uutisessa ensin virheellisesti kerrottiin.