Nainen löytyi vakavasti loukkaantuneena autosta Helsingin Pikku Huopalahdessa

Nainen löytyi autosta Helsingin Pikku Huopalahdesta vakavasti loukkaantuneena viime viikolla.

Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä.

| Päivitetty

Nainen löytyi vakavasti loukkaantuneena autosta Helsingin Pikku Huopalahdesta torstaina.

Poliisi tutkii keskiviikkona 19. huhtikuuta tapahtunutta epäiltyä väkivallantekoa. 37-vuotias uhri löydettiin torstaina pysäköidystä autosta vakavasti loukkaantuneena.

Poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen teosta epäiltynä. Häntä vaaditaan vangittavaksi maanantaina todennäköisin syin tapon yrityksestä epäiltynä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm kertoo, että auto on ollut pysäköitynä Paimionkujalla, kun nainen löydettiin.

”Sitä edelleen selvitämme, onko myös väkivallanteko tehty samassa paikassa. Se on yksi mahdollisuus.”

Lindholm ei tässä vaiheessa tutkintaa kerro tarkemmin tapahtuma-aikaa.

”Jos käsityksemme tapahtuma-ajasta osoittautuu oikeaksi, hän on ollut autossa pidemmän aikaa, eikä ole kyennyt hälyttämään apua. Hänet oli ilmoitettu kadonneeksi ja omaiset löysivät hänet autosta.”

Lindholm ei vielä myöskään kuvaile vammojen laatua tai tapahtumia tarkemmin.

”Epäilty rikosnimike on kovimmasta päästä, siitä voi päätellä jotain.”

Poliisi ei vielä kerro myöskään yksityiskohtia kiinniotosta, sen ajankohtaa tai oliko epäilty tuttu naiselle. Kiinniotto ei tapahtunut heti pysäköidyn auton lähellä vaan välissä kului jonkin verran aikaa.

Poliisi on alustavasti kuullut epäiltyä. Nyt selvitetään tapahtumia tarkemmin ja tehdään teknistä rikostutkintaa.

Poliisi ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat