Kuka on teidän päiväkotinne sydän? HS etsii parhaita kasvattajia

HS etsii erityisen loistavia työntekijöitä päiväkodeista, leikkipuistoista ja perhepäivähoidosta.

Lastenhoitaja Heli Björn laittoi Cristellalle aurinkorasvaa ennen ulkoilua vantaalaisessa päiväkodissa vuonna 2019. Björn sai HS:n tuolloin toteuttamassa kyselyssä vuolaat kehut kollegaltaan.

| Päivitetty

Kenelle varhaiskasvatuksen työntekijälle haluaisit tänä keväänä erityisesti lähettää kiitoskortin?

Päiväkodeista puuttuu pääkaupunkiseudulla tuhansittain ammattilaisia. Tämä nakertaa lasten hyvinvointia.

Samalla parhaimmillaan varhaiskasvatus on edelleen aivan loistavaa. Haluamme kirjoittaa myös tästä.

Kerro siis kuka päiväkodin, leikkipuiston tai perhepäivähoidon työntekijä ansaitsisi erityisesti kehut tänä keväänä sekä missä hän työskentelee.

Toivomme vastauksia varsinkin lapsilta itseltään vähän avitettuna, mutta myös vanhemmat ja muut työntekijät saavat oikein mielellään vastata.

Koska vastauksia tulee varmaankin enemmän kuin yhteen lehtijuttuun mahtuu, kannattaa kiinnittää huomiota perusteluihin. Perustelut voivat liittyä laajemmin ammattitaitoon tai tapaan toimia arjessa, mutta yhtä hyvin kyse voi olla yksittäisistä oivalluksista, leikistä, ideoista.

Voit kirjoittaa tietosi kyselyyn alla tai lähettää sähköpostia osoitteeseen maija.aalto@hs.fi. Vastausaikaa on 2. toukokuuta asti.

Etsimme tällä kertaa vastauksia vain pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta.

Lue lisää: Pieni päiväkotiryhmä elää päivät metsässä – Sillä on ihmeellinen vaikutus lapsiin

Lue lisää: ”Ei sijaista, kumpikaan meistä ei muista päivästä mitään” – Opettaja, johtaja ja opettajaksi merkitty lastenhoitaja pitivät viikon kirjaa päiväkodin arjesta

Lue lisää:Marin kaunis ja kunnioittava puhetapa tarttui jopa uhmaikäiseen lapseen – Tällaisia ovat maailman parhaat päiväkodin aikuiset, kertovat HS:n lukijat

Lue lisää:Keskivertoa ihanampia lapsia

Lue lisää:Päiväkodin nokkela keksintö vaatii vain palan teippiä ja hieman rohkeutta – Lauluviiva saa lapset esiintymään

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat