Sauna ja grillit kuumenivat Ullanlinnan­mäellä, jossa vappua juhlittiin sormet kohmeessa

Helsingin Ullanlinnanmäellä vietettiin maanantaina vappua aurinkoisessa, mutta viileässä säässä.

Kim Dikertin grillissä käristyi tuorejuustolla täytettyjä jalapenoja. Dikertin perhe palasi viettämään vappua Ullanlinnanmäelle viiden Kaliforniassa asutun vuoden jälkeen.

Isoäidin rosetteja, mansikoita ja suklaakastiketta.

Briejuustoa itsetehdyllä omenahillolla. Perinteistä perunasalaattia.

Graavilohileipiä. Tuorejuustolla täytettyjä jalapenoja.

Vappukansan piknikpöydät notkuivat toinen toistaan ihanampia herkkuja Ullanlinnanmäellä Helsingin Kaivopuistossa, jossa vappua juhlittiin perinteisin menoin.

HS välitti juhlatunnelmia Ullanlinnanmäeltä aamulla suorana lähetyksenä.

Kajsa Granström vastusti ensiksi aikaista herätystä, kun Peter Tapio ehdotti vappua Ullanlinnanmäellä. Hyvä tunnelma teki kuitenkin vaikutuksen Göteborgista kotoisin olevaan Granströmiin. Granström kertoi, että Ruotsissa vapun juhlinta keskittyy aattoon. Myös Loke-koira viihtyi Ulliksella.

Innokkaimmat olivat saapuneet paikalle jo kuuden jälkeen varmistamaan perinteisen leiripaikkansa.

Moni saapui kuitenkin vasta yhdeksäksi, kun Ylioppilaskunnan Laulajat aloitti perinteisen vappukonserttinsa.

Ylioppilaskunnan Laulajista osa oli keikalla Japanissa, joten joukossa oli nyt paljon myös kuoron seniorijäseniä.

Ystävykset Tuula Pohjola ja Tarja Haili viettivät nuoruudessaan usein vappuja Ullanlinnanmäellä. ”Viime vuosina olemme käyneet harvemmin, mutta onneksi Tuula houkutteli nyt lähtemään”, Haili kertoi.

Monelle helsinkiläiselle vappu Ullanlinnanmäellä on vuosikymmenten perinne, josta ei ole tingitty kuin korkeintaan pandemian aikana.

Muusikko Matias Harju varasi ”joskus 1990-luvun alussa” äitinsä kanssa piknikpaikan Ullanlinnanmäen paksurunkoisimman puun vierestä. Sen jälkeen vappuseurueen kokoonpano on vaihdellut, mutta paikka on pysynyt samana.

Viime vuosina Harjun seurueeseen on kuulunut vanhoja opiskelukavereita Sibelius Akatemiasta. Ahkerimmat Ullanlinnan-kävijät yleensä tietävät ryhmän siitä, että heillä on aina soittimet mukanaan ja heiltä voi käydä toivomassa kappaleita.

Nytkin ohikulkija huikkaa ”soittakaa Paratiisi!”

”No mehän pannaan Parasiitti!”

Matias Harju kuuluu Ullanlinnanmäen vakiokalustoon vappuisin. Sibelius Akatemian entisistä opiskelijoista koostuva porukalta voi käydä toivomassa biisejä. Viulussa Anni Elonen.

Jannika Mattsson ja Riikka Lahtinen tarjoilivat sipsejä ja popcorneja oikeustieteen opiskelijoille.

Beigeihin trensseihin sonnustautuneet Ylioppilaskunnan Laulajat nauttivat aamupalaa Ullanlinnanmäellä ennen esiintymistään.

Harrastuneimmilla oli jälleen mukanaan telttoja, grillejä, pöytiä ja kunnon tuoleja. Joillakin oli jopa kristallikruunuja ja valkoiset pöytäliinat.

Monelle kovan luokan huviretkeilijälle on myös tärkeää, ettei tarjolle nosteta mitään kylmiä nakkeja ja kaupan perunasalaattia, vaan kaiken pitää olla itsetehtyä.

”Olen kyllä miettinyt, pitäisikö jo vaihtaa menua, kun se on ollut jo kaksikymmentä vappua sama. Mutta miksi sitä hyvää vaihtamaan”, Anna Groth kertoi asetellessaan tuoreita rosetteja tarjoilulautaselle.

Anna Groth ja Nikolai Enckell odottivat piknikviltilleen vielä Grothin poikia. Rosetit Groth oli tehnyt isoäidiltä perityllä raudalla. ”Resepti on Hesarista!”

Vappuaattoa vietettiin Helsingissä vielä hyisessä ja sateisessa säässä, mutta maanantaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lämpöasteita ei kuitenkaan ollut kuin kymmenkunta. Moni olikin pukeutunut Ullanlinnanmäellä reilusti toppatakkiin.

Elina Reponen erottui mustien toppatakkien joukosta vaaleanpunaisella toppahaalarillaan.

”Hankin haalarin ihan vappuja varten, kun muutama vuosi sitten kyllästyin palelemaan. Jostakin verkkokaupasta tämän sitten löysin”, Reponen esitteli asuaan.

Elina Reponen hankki pinkin toppahaalarin nimenomaan vappuja varten. ”Kyllästyin palelemaan.

Varvassandaalit kuuluvat Matti Hämäläisen vappuasuun, vaikka taivaalta tulisi räntää.

Vuosi ja yhdeksän kuukautta vanha Eero ihmetteli jyskettä, kun Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden korkeakoulujärjestö TOKYO soitti levyjä.

Ilmo Muuronen soitti levyjä Aalto-yliopiston poikkitieteellisen bilekerhon eli PTNKY:n teltalla. Opiskelijat kertoivat maalauksen esittävän kerhon perustajaa Robertia, jonka sukunimeä ei enää kukaan muista.

Tunnelma Ullanlinnanmäellä oli iloinen ja ihmiset olivat hyväntuulisia.

Tosin jotkut vanhemmasta väestä vähän paheksuivat nuorison ”jytäkoppeja”, joissa soitettiin teknoa.

Silmämääräisesti arvioituna Ullanlinnanmäellä vaikutti olevan väljempää kuin monina aiempina vuosina. Verottiko kolea sää, vai onko korona saanut jotkut unohtamaan perinteen?

Hans Baumgartner, Joakim Kapp ja Rasmus Järvinen odottivat saunojia teekkareiden autoon rakennettuun saunaan, joka täytti jo 40 vuotta. ”Vielä ei ole kukaan ulkopuolinen uskaltanut kokeilla.”

Helsinki Cèilidh Band opetti irlantilais-skotlantilaista cèili-tanssia vappuväelle. Venla Jusslin ja Emmiina Kulmala kokeilivat pysyä perässä.

Noin kahden aikaan päivällä Helsingin poliisi arvioi juhlakansaa olevan Ullanlinnanmäellä ”joitakin tuhansia”. Parhaimpina vuosina juhlijoita on ollut jopa kymmeniä tuhansia. Poliisin mukaan väkeä valui kuitenkin edelleen iltapäivällä runsaasti kohti Kaivopuistoa.

Poliisi kertoi vappupäivän sujuneen Helsingissä ”melkein hämmentävän rauhallisesti”.

Syynä saattoi olla esimerkiksi se, että monen vappu alkoi jo perjantaina ja maanantaihin mennessä he olivat jo kaikkensa antaneet.

Kauppatieteiden Ylioppilaiden bigbandin Boston Promenaden solisti Lassi Silventoinen otti lepoa viltillä. ”Terveisiä äidille: ei ole ollut rankka ilta, oli ihana ilta.”

Oikaisu 2.5. klo 11.50: Korjattu rosettipannu raudaksi. TOKYO ry on Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun korkeakoulujärjestö, ei ainejärjestö, kuten jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin. Boston promenade on Kauppatieteiden ylioppilaiden (KY ry) bilebändi, ei ylioppilaskunnan.Klo 11.58: Korjattu Matias Hämäläisen nimi Matti Hämäläiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat