Helsingin käräjäoikeus määräsi tiistaina antamissaan tuomioissa Husin maksamaan vahingonkorvauksia kolmelle Kätilöopiston sairaalassa sairastuneelle kätilölle.
Oikeus katsoo, että Hus on työnantajana laiminlyönyt työntekijöidensä terveydestä huolehtimisen. Se on toiminut vähintään huolimattomasti.
Oikeus arvioi, että työnantajan toiminnalla ja kätilöiden sairastumisella astmaan oli selvä syy-yhteys. Tällä voi olla merkitystä muissakin huonoon sisäilmaan liittyvissä tapauksissa.
Oikeus määräsi kaikille kolmelle korvausta tilapäisestä haitasta 7 500 euroa. Korvaukset pysyvästä haitasta vaihtelevat 5 000 eurosta noin 10 000 euroon.
Asiasta kirjoitti aiemmin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestön Tehyn Tehy-lehti.
Hus lopetti synnytykset Kätilöopistolla vuonna 2017, koska rakennuksesta oli löydetty laajoja mikrobivaurioita.
Kätilöistä monet kertoivat alkaneensa oireilla jo vuosia aiemmin. Nyt oikeudessa olleet kolme kätilöä olivat työskennelleet Kätilöopistolla pitkään. Heillä kaikilla oli ammattitautidiagnoosi astman perusteella.
Hus kiisti oikeudessa syytteet. Se katsoo tehneensä tarpeeksi.
Käräjäoikeus toteaa päätöksessään, että rakennuksessa oli esiintynyt useita selvästi havaittavia sisäilmaongelmia viimeistään vuosista 2011–2012.
Rakennuksessa tehtiin pieniä korjauksia, mutta kattavia tutkimuksia rakennuksen ongelmista tehtiin vasta 2016–2017. Ne johtivat lopulta sairaalan sulkemiseen.
”Löydökset olivat laajuudeltaan sen suuruisia, että niiden esiintyminen ei ole voinut olla työnantajalle ennalta arvaamatonta”, oikeus toteaa.
Esimerkiksi astman kannalta olisi ollut merkitsevää, jos ongelmiin olisi puututtu vaikka vuonna 2011.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eli siitä voi valittaa. Tehy on aiemmin kertonut, että oikeuteen vietäisiin mahdollisesti parikymmentä tapausta lisää myöhemmin.
Lue lisää: Sairastuneet kätilöt haastoivat Husin oikeuteen Kätilöopiston homeesta
Lue lisää: Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja
Lue lisää: Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt
Lue lisää: Onko pääkaupunkiseudulla yhtään tervettä sairaalarakennusta, Hus?