Vappu jätti jälkeensä ryönäiset puistot Helsingissä

Vapun jälkiä siivotaan vielä tiistain ajan. Vapunpäivänä siivoustöihin osallistui noin 70 ihmistä, joista puolet olivat vapaaehtoisia.

Tiistaiaamuna vapun juhlinnoista oli Ullanlinnanmäellä jäljellä vain roskat.

Vappujuhlinnan jälkien siivoaminen alkoi Helsingin keskustassa aamuyöllä. Työt alkoivat kello kolmelta Esplanadilta sekä Vanhasta kirkkopuistosta ja jatkuivat tiistaiaamuna Kaivopuistosta.

Tiistaina siivousprojektiin osallistui 50 Staran työntekijää. Vapunaattona juhlijoiden joukossa siivosi 30 henkilöä ja vapunpäivänä noin 70 ihmistä, joista puolet olivat vapaaehtoisia muun muassa musliminuorten yhdistyksestä.

Vapun järjestelyistä ja siivouksesta vastaa piiripuutarhuri Sampo Sainio Staralta.

Sainion mukaan muutaman rauhallisemman korona-ajan vapun jälkeen nyt ollaan ”pikkuhiljaa palautumassa aiempaan”, ainakin mitä tulee ulkona tapahtuvaan juhlintaan ja siitä jääviin roskakasoihin.

Sainion mukaan nähtävillä on kuitenkin vapunpäivän piknikväen käytöksessä on nähtävissä positiivinen muutos: Roskat löytävät entistä paremmin kokoontumispaikoille tuotaviin isoihin jäteastioihin.

”Tänä vuonna tuotiin myös lajittelua varten jäteastioita, mutta lajittelu ei vielä ollut vappuväellä hallussa”, Sainio toteaa. Hän kuitenkin toivoo, että tulevaisuudessa myönteinen kehitys näkyy myös lajittelussa.

Vapun jäljiltä roskaisimmiksi alueiksi Sainio arvioi Kaisaniemen puiston alueen sekä Kaivopuiston. Kaikki vapun jäljet on tarkoitus saada siivottua tiistain aikana.

Juhlijoiden jäljiltä puistosta löytyi runsaasti pulloja vielä tiistaiaamunakin.

Vapun jälkiä ryhdyttiin siivoamaan tiistaina aamuyöllä. Kaivopuistossa siivoustyöt olivat jo pitkällä aamuseitsemän aikoihin.

Siivoustöissä oli mukana täysi miehitys Staran väkeä tiistaina. Vappuna apuna oli myös vapaaehtoisia.

Vaikka vapunjuhlijat ovat Sampo Sainion mukaan petranneet roskien siivoamisessa, lajittelussa on vielä toivomisen varaa.

Lue lisää: Vapun­päivän vietto sujunut kalseahkossa säässä pää­osin rauhallisesti

Lue lisää: Helsingin Kaivo­puistossa juhli tuhansia nuoria, poliisi tyhjensi puiston

Lue lisää: Manta sai lakkinsa, opiskelijat tanssivat vaahdossa – HS seurasi vapun­viettoa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat