Juuri avautunut Linnan­mäki nosti laitteiden pituus­rajoja ja asetti ikä­rajoituksia

Kaikki laitteet arvioitiin täksi kaudeksi uudestaan. Pituusrajat muuttuivat viidessä laitteessa.

Linnanmäen huvikausi alkoi perjantaina.

Osa Linnanmäellä avauspäivänä perjantaina käyneistä perheistä yllättyi nähdessään laitteiden pituusrajoitukset. He huomasivat, että aiempia rajoituksia oli täksi kaudeksi muutettu.

“Pitää paikkansa. Pituusrajasuosituksia on päivitetty, ja ennen kaikkea laitteisiin on tuotu ikäsuosituksia”, vahvistaa Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

Perinteisesti joihinkin laitteisiin ovat päässeet myös pituusrajan alle jäävät lapset vanhempien seurassa. Näissä laitteissa on ollut lasten pituusrajana vanhemman kanssa 100 senttimetriä ja yksinään 120 senttimetriä.

Pituusrajaa muutettiin viidessä laitteessa. Sisävuoristorata Linnunrata Extraan ja Lohikäärmeeseen ei alle 120-senttinen lapsi enää pääse edes vanhemman seurassa.

Hiphop-, Hypytin- ja Pilotti-laitteissa pituusraja vanhempien kanssa on noussut 100 sentistä 105:een.

Pilottiin ja Rumpukaruselliin on asetettu neljän vuoden ja Kyöpelinvuoren hotelliin kuuden vuoden ikäraja.

Linnanmäki on arvoinut pituus- ja ikärajoja yhdessä laitevalmistajien kanssa.

“Kaikki laitteet on käyty läpi. Joitain perheitä turvarajamuutokset voivat harmittaakin, mutta olemme halunneet varmistaa miellyttävän ja turvallisen laitekokemuksen kaikille”, Adlivankin sanoo.

Linnanmäen kauden avajaispäivää vietettiin perjantaina. Adlivankinin mukaan päivä sujui mainiosti, ja sen aikana huvipuistossa vieraili 2 000 asiakasta.

“Ihan loistavasti. Oli kivasti ihmisiä, hyvä ilma ja loistava tunnelma.”

Kauden uutuuksista Adlivankin mainitsee koronapandemian aikana poistetut Linnunrata Extran virtuaalitodellisuuslasit, jotka on nyt tuotu takaisin. Peliautomaatteja on lisätty ja yksi taitopeli on perustettu. Myös ravintolapalveluita on lisätty ja uusittu.

Ensi vuoden kesäksi avattavan Svingi-laitteen perustukset ovat jo valmiina. Laitteen rakennustyöt alkavat heti kauden päätyttyä syksyllä.

HS kertoi aiemmin Linnanmäen kallistuneista rannekkeista. Nykyisin esimerkiksi viisihenkisen perheen rannekkeet maksavat 235 euroa.

Vuonna 2013 rannekkeen hinta oli 37 euroa, kun tänä vuonna hinta on enää kolmen euron päässä 50 euron haamurajasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat