Ullanlinnan murhan motiivista ei ole saatu selkeyttä tutkinnan aikana, kertoo Iltalehti.
Maaliskuussa poliisi kertoi epäilevänsä, että Ullanlinnan murhan motiivi saattaisi olla taloudellisen hyödyn tavoittelu. Tutkinnassa ei kuitenkaan ole tullut esille tätä tukevia seikkoja.
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri oli tehnyt joitain taloudellisia järjestelyjä ennen epäiltyä murhaa.
”Vaikuttaa siltä, että taloudelliset järjestelyt olivat ihan asianmukaisia”, rikoskomisario Tommi Lehtonen kertoo Iltalehdessä.
Lehtosen mukaan tutkinnassa ei ole saatu selvyyttä motiiviin.
Poliisi epäilee psykiatrina toimineen miehen murhanneen vaimonsa pariskunnan kotona 15–16. joulukuuta. Vuonna 1974 syntynyt mies on tunnustanut aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman, mutta pitää sitä enemmän vahinkona tai tapaturmana.
Miestä epäillään murhan lisäksi myös viidestä murhan yrityksestä.
Epäilty rikos tapahtui elokuussa 2021 Helsingin Kauppatorilla. Mies ajoi tuolloin koeajossa olleen auton ja perheensä mereen Kauppatorin edustalla. Tekoa ei aikanaan tutkittu henkirikoksen yrityksenä, vaan mies sai sakkotuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Autossa oli tapahtumien aikaan kuusi ihmistä. Surmansa saaneen naisen kaksi lasta, joista toinen oli täysi-ikäinen, sekä miehen kaksi lasta ja perheen koira.