Joukkoryntäys uuteen Itä-Helsingin lauttaan: Kaikki eivät mahtuneet kyytiin

Kruunuvuorenrannan ja Helsingin keskustan väliä kulkeva lauttayhteys avattiin vapunpäivän aamulla.

Vapunpäivänä Kruunuvuorenrannasta jonotettiin kyytiä keskustaan.

Lauttayhteys Kruunuvuorenrannasta Meritullintorille käynnistyi vapunpäivän aamuna. Yhteys palvelee Laajasalon asukkaita Kruunusiltojen rakentamisvaiheen aikana.

Uusi reitti oli ensimmäisenä päivänään niin suosittu, että jotkut matkustajat jäivät rannalle. Lähtöjä, joille kaikki halukkaat eivät mahtuneet kyytiin, oli yhteensä neljä.

”Oli tämä meillä pienenä pelkona”, toteaa Petri Öhrmark, lauttaliikenteen järjestävän Suomenlinnan liikenne oy:n toimitusjohtaja.

Ensimmäisenä päivänä reitillä kulki kaikkiaan 2 617 matkustajaa. Ensimmäisellä vuorolla aamuseitsemältä oli 30 matkustajaa.

Öhrmark uskoo, että kävijämäärät tasaantuvat arkena. Ensimmäisen päivän suosiota selittää Öhrmarkin mukaan ajankohdan lisäksi suomalaisten innostus uusiin asioihin.

Reitti on kuitenkin paikallisten keskuudessa toivottu. Öhrmarkin mukaan kansalaisilta on tullut runsaasti yhteydenottoja. Lauttayhteys säästää kruunuvuorenrantalaisilta jopa puoli tuntia matkasta keskustaan verrattuna maata pitkin liikkumiseen.

Vesibussin kapasiteetti on 218 matkustajaa. Mikäli tilaa on, mukaan mahtuu myös polkupyöriä.

Maanantaina kyydissä kulki yhteensä yli 100 polkupyörää. Päivän aikana rannalle jäi 14 polkupyörää tilan puutteen vuoksi. Parhaimmillaan vuorolla kulki yhtäaikaisesti 13 lastenrattaat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat