Miksi Helsingin ylin johto istuu hallitusneuvotteluissa?

Pormestari ja kokoomuksen apulaispormestari ovat osallistuneet hallitusneuvotteluihin päivätöiden ohella. Tämä on herättänyt kysymyksiä.

Pormestari Juhana Vartiainen Sarastia-selvitystä koskevassa tiedotustilaisuudessa huhtikuussa 2023.

Huomattava vastuu ja kunnia. Näin Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (kok) kuvaili tiistaina kutsua hallitusneuvotteluihin.

Samassa yhteydessä Vartiainen totesi olevansa edustamassa Suomea, ei Helsinkiä.

Vartiainen osallistuu Säätytalolla sosiaaliturvaan keskittyvän ryhmän työskentelyyn. Kyseessä on ”Hyvinvointi syntyy työssä” -työryhmän alaryhmä. Ryhmässä käsitellään muun muassa työllisyyspalveluita, etuuksia ja toimeentuloon liittyviä kysymyksiä.

Vartiaisen lisäksi myös kokoomuslainen apulaispormestari Daniel Sazonov toivotettiin tervetulleeksi hallitusneuvotteluihin.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan apulaispormestarina työskentelevä Sazonov osallistuu työryhmään, jonka vastuulla on valtion aluehallinto, kunnat ja kaupungit.

Uutinen helsinkiläisten päättäjien osallistumisesta valtakunnan politiikkaan oman puolueensa edustajina on herättänyt monenlaisia reaktioita.

Esimerkiksi kaupunginvaltuutettu ja sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma totesi Helsingin pormestarin viettävän kesälomaansa toukokuun ajan.

Onneksi Helsingissä ei olekaan mitään sellaista käynnissä mikä edellyttäisi johtamista tai päätöksentekoa... Heinäluoma kirjoitti. Rivien välistä on tulkittavissa pientä piikittelyä.

Heinäluoman tviitin alle ilmestyi poliitikkoja niin oikealta kuin vasemmalta puolustamaan Vartiaisen läsnäoloa hallitusneuvotteluissa.

Itse uskoisin, että helsinkiläisten kannalta on kuitenkin hyvä, että he ovat hallitusneuvotteluissa, kirjoitti kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas).

Erittäin hyvä, että Helsingin johto on mukana tekemässä hallitusohjelmaa, kommentoi vihreiden valtuutettu Pekka Sauri.

Ensisijaisesti Vartiainen kertoo kuitenkin olevansa neuvottelemassa työllisyyttä lisäävistä toimenpiteistä, jotka vaikuttavat valtakunnallisella tasolla.

”Ratkaisut, jotka ovat hyväksi Suomelle, ovat hyväksi myös Helsingille”, Vartiainen toteaa HS:lle.

Neuvottelujen sisältöön Vartiainen ei ota tarkemmin kantaa. Vielä hän ei niistä kovin tarkasti tiedäkään, sillä toistaiseksi Vartiainen ei ole ollut neuvottelemassa Säätytalolla.

Kysyttäessä, aikooko Vartiainen tuoda esiin Helsingin näkökulmaa, hän toistaa ajavansa sellaisia asioita, jotka ovat hyväksi koko Suomelle.

”Silloin ne ovat hyviä myös koko Helsingille.”

Varsinainen edunvalvonta on tapahtunut Vartiaisen mukaan yhdessä muiden suurten kaupunkien kanssa. Kaupungit ovat yhdessä laatineet tavoitteet hallitusneuvotteluihin. Vartiainen kuvailee niitä ponteviksi.

Somekeskustelussa kyseltiin myös sitä, istuuko pormestari puolueensa edustajana helsinkiläisten veronmaksajien piikkiin.

Vartiaisen mukaan neuvottelut eivät toistaiseksi ole vaikuttaneet pormestarin tehtävien hoitoon. Hän on varautunut tämän hetkisen aikataulun pohjalta mahdollisiin poissaoloihin ottamalla tuleville viikoille kaksi lomapäivää.

Tällä hetkellä pormestarin pöydällä on muun muassa palkanmaksukriisiä, budjettivalmisteluja sekä kansainvälisiä tehtäviä.

Myös apulaispormestari Sazonov kertoi pitävänsä lomapäiviä, mikäli hallitusneuvottelut estävät apulaispormestarin tehtävien hoitamisen.

”Säätytalolla olen puolueeni edustajana, Suomen parasta hakien”, Sazonov kommentoi sähköpostitse.

Pormestarin roolin ja puolueen edustajana toimimisen välillä ei ole erityisempää eturistiriitaa, toteaa Ari-Veikko Anttiroiko. Anttiroiko on kunta- ja aluejohtamisen dosentti Tampereen yliopistolla.

Anttiroikon mukaan on hyvä, että hallitusneuvotteluissa on mukana toimijoita, jotka tuntevat kaupunkien ja kuntien tehtäväkenttää ja toimintaa. Helsingille Vartiaisen ja Sazonovin läsnäolo ennen hänen mukaansa ennen kaikkea positiivinen asia.

Vaikka etenkin Sazonovin pöydässä käsitellään kaupunkipolitiikkaa, ei yksittäisellä edustajalla Anttiroikon mukaan ole siellä erityistä valtaa.

”Jos tästä alapöydästä jotain puuttuu, niin se olisi lähinnä pienten ja syrjäisimpien kuntien edustus”, Anttiroiko kirjoittaa sähköpostin välityksellä.

Eduskuntavaalien alla käytiin keskustelua siitä, valvooko kukaan Helsingin etua eduskunnassa.

Ottaen huomioon silloin esiin nousseen huolen siitä, että pääkaupunkiseutua ei kukaan puolusta Arkadianmäellä, lienee pormestariston läsnäolo hallitusneuvotteluissa positiivinen asia.

Oikaisu 8.5. kello 10.00: Pormestari ja apulaispormestari eivät ole viettäneet runsaasti aikaa hallitusneuvotteluissa, kuten ingressissä alun perin kerrottiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat