Helsingissä vappujuhlinnan jäljiltä tuotiin keräykseen 17 000 tyhjää kuohuviinipulloa, kertoo Helsingin kaupunkiympäristö viestissään Twitterissä. Kaupunki antaa kiitokset pullonpalauttajille.
Palautettujen kuohuviinipullojen materiaali päätyy hyötykäyttöön. Siitä tehdään lasivillan raaka-ainetta.
17 000 tyhjää kuohuviinipulloa tuotiin kahteen kaupungin vastaanottopisteeseen Kaivopuistossa. Keräystä vauhditettiin antamalla elokuvalippu 20:tä tyhjää kuohuviinipulloa vastaan. Elokuvalippumenetelmää on käytetty myös aiempina vuosina, kertoo vastaava piiripuutarhuri Sampo Sainio Starasta.
Helsingin kaupunki toi vapunajan kokoontumispaikoille isoja roskasäiliöitä.
Roskat löysivät niihin aiempaa paremmin, mutta etenkin Kaivopuisto ja Kaisaniemen puiston alue roskaantuivat siitä huolimatta.
Staran väki siivosi vapun roskia isolla joukolla. Siivoukseen osallistui myös runsaasti vapaaehtoisia.
Staran Sampo Sainiolla ei ole tarkkoja lukuja siitä, paljonko roskia saatiin kerätyksi, mutta Stara vei kaatopaikalle viisi vaihtolavallista roskia. Yhteen lavaan mahtuu yli 15 kuutiometriä tavaraa.
Lisäksi urakoitsijan kautta kerättiin roskia 25 etukonttiin, joiden tilavuus on kahdeksan kuutiometriä. Kaivopuistossa oli myös 30 kappaletta 600 litran jäteastiaa.
Lue lisää: Vappu jätti jälkeensä ryönäiset puistot Helsingissä