Helsinki yritti siirtää puita rakentamisen tieltä, mutta se epä­onnistui

Malminkartanon Juustenintieltä joudutaan kaatamaan 21 pylväspihlajaa. Uudet puut on tarkoitus istuttaa syksyllä.

Keväällä 2021 kuvattu Google Mapsin Street view -kuva Juustenintien puista.

Malminkartanon Juustenintiellä kasvaneet pylväspihlajat joudutaan kaatamaan epäonnistuneen siirtokokeilun takia, Helsingin kaupunki tiedottaa.

Kaupunki kertoi aiemmin, että se siirtää Juustenintien varrella sijaitsevat 21 pylväspihlajaa taimistolle, koska tiellä aloitetaan kunnostustyöt maan painumisen vuoksi. Pihlajat oli määrä palauttaa takaisin tien varteen töiden valmistuttua.

Keväinen lämpöaalto muutti suunnitelmat. Kaupungin mukaan puita ei ole pystytty siirtämään taimistolle, sillä ne olivat säistä johtuen ehtineet siirtyä lepotilasta kasvun vaiheeseen ennen kuin siirto oli ehditty aloittaa. Puun juuristo herää, eivätkä ne kestä siirtämistä.

Näin ollen Juustenintien 21 pihlajaa kaadetaan ensi viikolla ja korvataan vastaavilla pystypihlajan paakkutaimilla. Uudet taimet istutetaan ensi syksynä tien uudistustöiden valmistettua, kaupunki kertoo.

Rakennushankkeissa ja tieremonteissa joudutaan usein kaatamaan puita. Näin on ollut tarkoitus tehdä esimerkiksi Mannerheimintien jättiremontin yhteydessä.

Kaupunki oli suunnitellut kaatavansa Hesperianpuistosta puita remontin vuoksi.

Suunnitelma kuitenkin tyssäsi, kun Helsingin hallinto-oikeus päätti Kaupunkiluontoliike ry:n valituksesta johtuen estää 14 puun kaatamisen välipäätöksellä.

Kaupungin mukaan puiden kaatamiskielto voi viivästyttää Mannerheimintien remonttia huomattavasti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat