Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tutkii Hus-yhtymässä huhtikuussa tapahtunutta tapaturmaa, jossa lääkeaineiden sekoittumisesta aiheutui vakava vaaratilanne potilaalle.
Tapaturma sattui huhtikuussa kuun puolivälin jälkeen, kertoo viestintäpäällikkö Tiina Bieber Otkesista. Otkes sai tiedon asiasta maanantaina.
Bieber on yksityisyydensuojan ja tutkinnan turvaamisen vuoksi vähäsanainen. Hän ei kommentoi sitä, missä yksikössä tapaturma sattui. Hän ei kommentoi myöskään sitä, minkä lääkeaineiden sekoittumisesta oli kyse tai missä tilanteessa tapaturma sattui.
Tapausta koskeva selvitys valmistuu näillä näkymin juhannuksena.
Myöskään Husista ei kommentoida yksityiskohtia.
”Otkes tutkii asiaa, ja emme voi kommentoida yksittäiseen potilaaseen liittyviä asioida”, sanoo viestintäjohtaja Elisa Tikka Husista.
Bieberin mukaan tapahtuma ei ole täysin poikkeuksellinen. Lääkeaineiden sekoittuminen on yleisin vaaratapahtuma, joita sairaalaympäristössä tapahtuu, hän kertoo.
”Äärimmäisessä tapauksessa se voi johtaa potilaan kuolemaan”, Bieber sanoo yleisesti.
Esimerkiksi maaliskuussa iäkäs kotihoidon asiakas kuoli apteekin lääkejakeluvirheen seurauksena ja Otkes käynnisti tapauksesta tutkinnan. Tuolloin Otkesista kerrottiin, että tapauksen lisäksi tutkintakeskukselle oli alkuvuonna tullut lisäksi tieto muutamasta muustakin lääkkeiden jakelun ongelmatilanteesta Suomessa.