Helsinki tyrmää: Toinen jättihanke ei mahdu Suvilahteen

Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan uusi monitoimiareena ei mahdu Suvilahden alueelle. Äskettäin hyväksytty viihdekeskus on saanut osakseen runsaasti arvostelua.

Suvilahden tapahtuma-alueella sijaitsee kaasukello.

| Päivitetty

Helsingin kaupunki tyrmää aikeet toisesta jättikeskuksesta Suvilahden tapahtuma-alueelle.

Toinen keskus ei mahtuisi alueelle ilman, että kaupunki ”joutuisi luopumaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoista ja tavoitteesta järjestää festivaaleja ja muita ulkoilmatapahtumia alueella”. Asia ilmenee kaupungin tiedotteesta.

Suvilahteen ehdotettiin uuden monitoimiareenan rakentamista viime syksynä. Aloitteen uudesta keskuksesta teki Suvilahden Areena Oy, jonka takana on joukko nimekkäitä kiinteistökehittäjiä ja sijoittajia.

Heidän tavoitteenaan olisi rakentaa Helsinkiin Pohjois-Euroopan suurin monitoimiareena kulttuuri- ja urheilutapahtumille. Se olisi siis Tukholman Avicii Areenaa eli entistä Globenia isompi 17  000 asiakaspaikallaan.

Areenaa soviteltiin Hanasaaren hiilivoimalan ja vanhojen kaasukellojen väliselle alueelle, jossa nyt järjestetään esimerkiksi Flow- ja Tuska-festivaalit. Nyt Helsingin kaupunki tyrmää tämän aikeen.

Sen sijaan Helsingin kaupunki hyväksyi äskettäin Suvilahteen uuden viihdekeskuksen, joka mahdollistaisi sekä liiketiloja, majoitusta, ravintoloita että toimisi keskuspaikkana erilaisille tapahtumille.

Helsingin kaupunki hyväksyi äskettäin Suvilahden alueen uuden viihdeareenan hotelleineen ja liiketiloineen. Havainnekuvassa hyväksytyn viihdekeskuksen hahmo.

Uusi viihdekeskus on saanut hyväksynnän jälkeen osakseen arvostelua muun muassa siksi, että sen tieltä puretaan vapaaehtoisvoimin rakennettu skeittipaikka kaasukellojen vierestä. Tilalle tarjotaan kaupungin rahoittamana väliaikaista paikkaa joidenkin satojen metrien etäisyydellä nykyisestä paikasta, Hanasaaren suljetun voimalaitoksen edestä.

Närää on aiheuttanut myös viihdekeskuksen koko, lähes 50  000 kerrosneliömetriä. Tämän on nähty vahvistavan entuudestaan suurten, ylikansallisten yritysten jalansijaa tapahtumien järjestämisessä sekä kulttuurin puolella Helsingissä.

Kaupunki taas on vedonnut tarpeeseen rakentaa monipuolinen erilaisille ja eri kokoisille tapahtumille suunnattu keskus. Tarkoitus olisi, että alueella voisi järjestää tapahtumia ympäri vuoden sisällä tai ulkona. Tämä voi tarkoittaa monen kokoisia ja luonteisia tapahtumia, kaupunki tiedottaa.

Alueen kehittäminen kansainvälisesti erottuvaksi ja pysyväksi tapahtuma-alueeksi mainitaan Helsingin strategiassakin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat