Krp: Hus-urkinnassa ei viitteitä tietojen hyväksi­käytöstä

Keskusrikospoliisi jatkaa Hus-urkintaan liittyvää tutkintaa, mutta krp:n mukaan toistaiseksi ei ole nähty viitteitä henkilötietojen eteenpäin luovuttamisesta.

Hus tiedotti tietoturvaloukkauksesta huhtikuun lopussa.

| Päivitetty

Keskusrikospoliisi (krp) tiedottaa jatkavansa väestötietojärjestelmästä ja Husin potilastietojärjestelmästä tehtyihin hakuihin liittyvän tietosuojarikoksen esitutkintaa.

Toistaiseksi esitutkinnassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voisi päätellä, että henkilötietoja olisi luovutettu eteenpäin tai muutoin hyödynnetty.

Hus tiedotti huhtikuun lopussa irtisanoneensa työntekijän, jota epäillään vakavasta tietoturvaloukkauksesta.

Kyseessä on Husissa asiakaslaskutusta hoitanut reskontranhoitaja, jonka epäillään urkkineen ilman perusteita väestötietojärjestelmästä ja Husin potilastietojärjestelmistä ihmisten yksityisiä tietoja.

MTV Uutisten mukaan työntekijä on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen.

Krp:n mukaan hakuja on tehty satoja.

Suomen Kuvalehti kertoi torstaina, että urkinnan kohteeksi on joutunut myös Marinin hallituksen ministeri. Ministerin henkilöys ei ole HS:n tiedossa.

SK:n mukaan suojelupoliisi, keskusrikospoliisi sekä hallitus järjestivät valtioneuvoston jäsenille erillisen tiedotustilaisuuden tapauksen tiimoilta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tiia Grönberg kertoo, etteivät kaikki urkinnan kohteet vielä ole saaneet tietoa epäillystä rikoksesta. Asianomistajia on tämänhetkisen käsityksen mukaan satoja.

Grönbergin mukaan tässä vaiheessa tutkitaan ainoastaan epäiltyä tietosuojarikosta. Selvitettävänä ei siis ainakaan toistaiseksi ole se, onko Husin tietosuojakäytännöissä ollut puutteita.

”Tutkinnassa pyritään luomaan kokonaiskuva, joten käymme läpi kokonaisuuden.”

Rikoksesta epäilty on Grönbergin mukaan ollut yhteistyöhaluinen ja on selvittänyt menettelyään. Epäilty ei ole missään vaiheessa ollut kiinniotettuna.

Tutkinta kestänee vähintään kuukausia asianomistajien suuren määrän vuoksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat