Helsingin poliitikot puolustavat Suvilahden viihdekeskusta.
Uusi keskus tukee jo alueella olevaa festivaalitoimintaa, eikä se raivaa sitä tieltään, sanoo vihreiden kaupunkiympäristön jäsen ja kaupunginvaltuutettu Otso Kivekäs.
”Keikkapaikat ja musiikin esittäminen usein liittyvät yhteen.”
Kivekkään mukaan tapahtumakeskuksessa järjestettäviä musiikkikeikkoja voidaan esimerkiksi yhdistää osaksi jotain festivaaleja. Tällaiset päätökset kuitenkin jäävät kaupallisten toimijoiden päätettäväksi.
Suvilahteen suunniteltua usean tuhannen ihmisen viihdekeskusta on arvosteltu muun muassa kaupallisuuden vuoksi. Tapahtuma-areenaa on verrattu esimerkiksi kauppakeskuksiin.
Suvilahden viihdekeskus havainnekuvassa.
”Kauppakeskusta sinne ei ole tulossa. Kauppakeskus siinä valitettavasti jo on”, Kivekäs sanoo ja viittaa Rediin.
Arvostelu kiihtyi vasta, kun vuosia pyöritellystä hankkeesta tehtiin lopullinen päätös Helsingin kaupunginvaltuustossa ennen vappua.
HS:n haastattelemia lautakunnan jäseniä kansalaisten arvostelu ei varsinaisesti yllätä.
”Kaupunkisuunnittelussa tosi usein asiat ovat paperilla abstrakteja. Keskustelu herää, kun ne alkavat konkretisoitua”, Kivekäs sanoo.
Hän myöntää, että Helsingin kaupunkisuunnittelussa autovetoisella ajattelulla on ollut liian suuri rooli. Suvilahtea kohtaan osoitettua kritiikkiä hän ei silti niele.
”Ongelma on, että maaperä on täynnä myrkkyjä. Se on ympäristöriski. Maaperä on pakko vaihtaa alta, tehtiin siellä mitä tahansa.”
Hän myös huomauttaa, että tapahtumakeskus ei valtaa koko Suvilahtea.
”Nyt ei suinkaan puhuta koko Suvilahdesta vaan yhdestä yläparkkipaikasta.”
”Siihen ei haluta toimintoja, esimerkiksi asuntoja, jotka estäisivät festivaalin järjestämisen Suvilahden kentällä. Se, että siellä on jotain tapahtumiin liittyvää, pikemmin tukee kuin haittaa festivaaleja. Suunnitelmat eivät estä festivaalien järjestämistä Suvilahdessa.”
Kokoomuksen Risto Rautava pitää kritiikkiä ymmärrettävänä, vaikka näkee itse asian toisin.
”On oikein, että mielipiteitä esitetään ja asioista keskustellaan. Täällä ei sanella, mitä mieltä kenenkin pitää olla”, hän sanoo.
”Oma kantani on, että se on hieno hanke, joka elävöittää kaupunkia.”
Vasemmistoliiton Mia Haglund yhtyy kriittisiin äänenpainoihin ja huoleen alueen hengen säilymisestä. Hän sanoo olevansa harmissaan skeittipuiston siirrosta.
”Ymmärrän, että ihmiset ovat pettyneitä. Suvilahti nähdään kaupunkilaisten omaehtoisena ja alakulttuureja palvelevana alueena.”
Haglund pitää uudessa hankkeessa kuitenkin hyvänä sitä, että se tuo alueelle 3 000–5 000 ihmisen tilan, jossa voi järjestää keikkoja ja muita tapahtumia.
”Sen kokoluokan tila Helsingistä puuttuu.”
Samaa sanoo Sdp:n Olli-Pekka Koljonen. Hän näkee kritiikin epäreiluna hanketta kohtaan siinä mielessä, että kaupunki on suunnitellut alueen kehittämistä vuosia ja tapahtumakeskus on saanut paljon julkisuutta.
Myös skeittipuiston kohtalo on ollut pitkään tiedossa.
Sen sijaan Helsinki on torpannut suunnitelmat rakentaa Suvilahteen Pohjois-Euroopan suurin monitoimiareena.
Joukko nimekkäitä kiinteistökehittäjiä ja sijoittajia kaavaili Suvilahti Event Hubin viereen 17 000 asiakkaan areenaa, joka olisi ollut toteutuessaan suurempi kuin Tukholman Avicii Arena.