Poliisi ei enää tutki Helsingin Pukinmäessä tapahtunutta tyttöjen välistä väkivaltatapausta. Tapauksen alkuperäinen tutkinnanjohtaja Sampo Suomala kertoo, että asian selvittely on siirtynyt lastensuojeluviranomaisille.
Kolme tyttöä hyökkäsi 13-vuotiaan tytön kimppuun Pukinmäenkaaren peruskoulun läheisyydessä tiistaina. Poliisin mukaan tyttöä ”revittiin ja retuutettiin” ja hänet kaadettiin lammikkoon. Suomalan näkemän videon mukaan tyttöä myös potkaistiin.
Tekijät ovat 12–14-vuotiaita tyttöjä. Koska he ovat alle 15-vuotiaita, he eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
”Mukana on myös kolmas sektori”, Suomala sanoo.
Kolmannella sektorilla tarkoitetaan tällaisissa tapauksissa viranomaisista riippumatonta toimijaa, joka on tässä tapauksessa Aseman Lapset -järjestö.
Aseman Lapsien toiminnanjohtaja Christian Wenzel ei kerro tarkempia yksityiskohtia tapauksesta, sillä selvittely on alkuvaiheessa. Toinen syy on osapuolten ikä. Hän kommentoi asiaa yleisemmällä tasolla, joka pätee tässäkin tapauksessa.
Järjestö auttaa viranomaisia esimerkiksi saamaan kontaktia osapuoliin.
”Istutaan alas asianosaisten kanssa ja keskustellaan. Selvitetään, minkä tyyppistä apua tarvitsevia nuoria osallisissa on”, Wenzel sanoo.
”Meidän etumme on se, että olemme neutraali toimija, emme viranomainen.”
Neutraaliudesta on Wenzelin mukaan apua varsinkin luottamuksen luomisessa. Hän mainitsee, että osallisina on välillä nuoria, jotka tulevat erilaisista kulttuureista.
”Meillä on asiakkaita, joille poliisin rooli saattaa olla merkittävästi erilainen kuin Suomessa on totuttu.”
Aseman Lapset tekee yhteistyötä viranomaisten lisäksi esimerkiksi koulujen kanssa. Yhteistyöllä on yli kymmenvuotinen historia.
”Olemme toimineet yhdessä sen verran pitkään, että se on mutkatonta. Teemme kimpassa duunia, nuoret ovat yhteisiä.”
Tyttöjen väkivalta ei sinänsä Wenzelin mielestä ole kovin poikkeuksellista.
”Kyllä tytötkin keksivät käyttää tällaisia keinoja valitettavasti. Eivät he ole mitenkään immuuneja tällaiselle.”