Loppusyksystä 2021 Helsingin Mannerheimintien kupeeseen kärrättiin suurten toiveiden saattelemana 16 nuorta punatammen taimea.
Puut istutettiin puistosta aiemmin kaadettujen sairastuneiden vuorijalavien paikoille. Uusi puulaji oli valittu sen varmuuden vuoksi: punatammi on pitkäikäinen ja vaativiin kasvuolosuhteisiin sopeutuva. On puuta kehuttu myös näyttäväksi ja suurikokoiseksikin.
Kävi kuitenkin niin, että suomalaista talvea punatammi ei kestänyt. Kaikki 16 taimea kuolivat niille sijoilleen. Helsingin kaupungin puuasiantuntija Juha Raisio kuvaa esplanadin punatammien kohtaloa hyvin poikkeukselliseksi.
”Näin massiivisen iso tuho ei selity millään muulla kuin säällä.”
Syy puiden kuolemaan ei Raision mukaan ole lajissa itsessään. Luotto punatammeen on edelleen korkealla ja samoja puita aiotaan istuttaa Hesperian esplanadille uudestaan.
Raision mukaan 2021–2022 talvi oli etelässä ennakoimattoman ankara ja se näkyi myös kasveissa. Tuona talvena Helsingissä uutisoitiin lukuisista lumimyrskyistä, joiden vuoksi kaupungin aurauskalusto oli jatkuvasti käytössä. Talven aikana nähtiin myös kireitä paukkupakkasia. Pitkälle maaliskuuhun jatkunut lumisade ja kylmä ilma jättivät jälkensä elämäänä aloittaneisiin puun taimiin.
”Itsekin hämmästyin kun kävin niitä silloin keväällä katsomassa. Muistan selvästi, että vain kolmessa tai viidessä oli silmuja. Se oli massatuho”, Raisio kertoo.
Puiden kohtalo sinetöitiin tällä viikolla, kun kaupunki kävi kaatamassa kuivina pystyyn kuolleet rangat. Raision mukaan on onnenkantamoinen, että kuolleet puut sijaitsevat puistossa, sillä puistossa uudelleenistuttamisen kulut ovat maltillisia.
Tapaturmassa menetetään tietysti taimien ostoon käytetty hinta, ja niiden istuttamiseen käytetty aika ja työvoima. Puistoon istuttaessa yksittäisen puun taimen hinnaksi voi arvioida noin 1500 euroa. Jos sama olisi käynyt kadun puolella, olisi taimen istutuksen hinta voinut nousta jopa 10 000 euroon.
Kaupunki päätti joitain vuosia sitten korvata Hesperian perinteikkäät jalavat toisella puulajilla, sillä jalava on altis kasvitaudeille.