Helsingin ydinkeskustassa toissa vappuna kaahaillutta 34-vuotiasta miestä vastaan on nostettu syytteet muun muassa 11 tapon yrityksestä.
Mies kaahasi henkilöautollaan hurjaa ylinopeutta Pohjoisesplanadilla vappuaattona 30. huhtikuuta 2022. Kadulla oli juhlien vuoksi runsaasti ihmisiä, joista kukaan ei onneksi loukkaantunut vakavasti. Poliisin mukaan auto kiihdytti vauhtinsa Pohjoisesplanadilla yli 100 kilometriin tunnissa.
Miehen matka katkesi Café Esplanadin eteen, kun hän törmäsi autollaan kahvilan läheisyydessä pysäköitynä olleisiin autoihin. Vauhti oli törmäyksen aikaan niin kova, että yhdestä autosta repeytyi koko sivu irti. Törmäyksessä loukkaantui lievästi kolme ihmistä.
Törmäykseen johtaneet tapahtumat saivat alkunsa Presidentinlinnan edustalta. Tilanteesta on ollut poliisitutkinnassa ja julkisuudessa esillä runsaasti kuva- ja videomateriaalia.
Aluesyyttäjä Kaisa Ahla-Pyhtilä nosti perjantaina syytteet yhteensä viidestä rikosnimikkeestä. Autoa kuljettanut mies tulee vastaamaan syytteisiin törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, tapon yrityksistä, törkeän pahoinpitelyn yrityksistä, virkamiehen vastustamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.
Törkeän pahoinpitelyn yrityksen ja tapon yrityksen syytteet liittyvät tilanteisiin, jossa asianomistajat ovat olleet konkreettisessa vaarassa jäädä auton alle.
Rikosten asianomistajina on lähes 40 ihmistä, jotka joutuivat kaahailun vuoksi vaaraan. Uhreista neljä on alaikäisiä.
Yksi asianomistajista oli Ahla-Pyhtilän mukaan lentänyt auton konepellille ja siitä maahan, mutta tämä tapahtui ennen Pohjoisesplanadia, kun auton vauhti oli vielä hiljainen. Poliisi yritti pysäyttää miehen Pohjoisrannassa ennen väkijoukkoon ajamista, mutta mies ei noudattanut poliisin käskyä.
Poliisi on aiemmin kertonut, ettei mies ollut tapahtumien aikaan päihtynyt.
Kaahailun aikana sattui monia läheltä piti -tilanteita. Syyttäjän mukaan yksi asianomistaja kiskaistiin taaksepäin, kun hän oli astumassa tielle. Kiskaisun voimasta hänen jalkansa nousi ylöspäin niin, että ohi vilahtanut auto osui jalkaan ja irrotti kengän miehen jalasta.
Syyttäjän mukaan kaikkia paikalla olleita asianomistajia ei pystytty esitutkinnan aikana tunnistamaan eikä heihin saatu yhteyttä.
Syytteiden käsittely aloitetaan elokuussa Helsingin käräjäoikeudessa.
Lue lisää: Esplanadin kaahaajaa epäillään nyt tapon yrityksestä: Ajoi yli satasta
Oikaisu 23.5.2023 kello 9.42 jutun ingressissä puhuttiin aiemmin virheellisesti Esplanadin puistosta. Autoilija ajoi Pohjoisesplanadia pitkin.