Sörnäisten vankila on ”todella arvokkaalla” alueella – Helsingin pormestari haluaa tilalle asuntoja

Pormestari Vartiainen kehuu suunnitelmia Sörnäisten vankilan siirtämiseksi ja väläyttää tilalle asuntoja tuhansille helsinkiläisille.

Helsingissä sijaitsevaa Sörnäisten vankilaa kaavaillaan suljettavaksi.

Helsingin Sörnäisten vankilan tilalle havitellaan asuntoja. Helsingin pormestari Juhana Vartiainen esittää asuntoja vankilan tilalle omassa blogissaan.

Asian taustalla on Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) suunnitelma, joka tähtää vankilaverkoston uudistamiseen. Ajatuksena on rakentaa uusia suuria vankiloita, jotka korvaisivat Suomen vanhimmat vankilat.

”Aiemmin esitettyjen arvioiden perusteella vankilan kymmenen hehtaarin tontille olisi mahdollista kaavoittaa asuntoja jopa 4 000 asukkaalle. Nykyisin vankilassa on sijoitettuna noin 250–300 vankia”, Vartiainen vertaa.

Sörnäisten vankila on toiminut vankilana vuodesta 1881 lähtien. Vartiainen huomauttaa, että valmistuessaan se sijaitsi kaupungin syrjäkulmalla, mutta nyt sen postinumeroalue on Vartiaisen mukaan kahdeksanneksi kallein Suomessa.

Sörnäisten vankilan postinumeroalueella tehtyjen asuntokauppojen keskimääräinen neliöhinta oli viime vuonna 8 260 euroa neliömetriä kohti, Vartiainen kirjoittaa. ”Todella arvokasta pinta-alaa!”

Rikosseuraamuslaitos kaavailee vanhojen vankiloiden korvaamista uusilla, koska vanhojen rakennusten sokkeloiset rakenteet eivät vastaa nykyajan tarpeita eikä korjaaminen ole aina teknisesti mahdollista.

Sörnäisten vankila on yksi Risen listalla olevista suljettavista vankiloista. Ehdotuksen mukaan se suljettaisiin vuonna 2035. Korvaava vankila rakennettaisiin Uudellemaalle.

Vartiainen toteaa myös sen, että vankilan muurit estävät liikkumista koko kaupunginosassa. Kymmenen hehtaarin alue on eristetty muusta kaupungista. Seudulla liikkuminen helpottuisi, jos pyöräilijät ja jalankulkijat pääsisivät kulkemaan alueen läpi.

Sörnäisten vankilan kiinteistön omistaa valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt.

Vartiainen muistuttaa kirjoituksessaan, että tullessaan pormestariksi vuonna 2021 hän alkoi heti selvittää mahdollisuuksia käydä neuvotteluja Sörnäisten vankilan toimintojen siirtämisestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat