Helsingin kaupunki päällysti historiallisen vanhan nupukiveyksen Esplanadin puistossa. Aluksi Eteläesplanadin toisen ajokaistan nupukiveyksen päälle ajettiin asfaltti ja torstaina aamulla asfaltti oli päällystetty kivilaatoilla.
Eteläesplanadin levennysosa on punaista graniittia ja paikoin asfalttia, kaupunki tiedotti jo aiemmin. Kadulle rakennetaan käytöstä poistuvan ajokaistan päälle kaksisuuntainen pyörätie sekä pysäköintipaikat polkupyörille ja sähköpotkulaudoille.
Nupukiveyksen arvo on historiallisen suuri, Helsingin kaupunkiympäristö tiedotti keskiviikkona. Siksi se säilytetään koskemattomana asfaltin alla.
Ratkaisu on valittu siksi, että katu voitaisiin palauttaa ennalleen.
Nupukivien käyttö teiden päällysteenä yleistyi Helsingissä 1800-luvulla.
Pohjoisesplanadin päällyste.
POHJOISESPLANADILLA alkoi jo aiemmin rakennustyö, jossa valmistellaan kaupungin uutta kokeilua. Siinä ydinkeskustan kävely-, oleskelu- ja pyöräilyalueita laajennetaan Esplanadien autokaistoille.
Etenkin Pohjoisesplanadille tulee runsaasti uutta aluetta oleskeluun.
Kaupungin tavoitteena on, että 12. kesäkuuta useilla alueilla järjestelyt olisi saatu valmiiksi.
UUDISTUKSET tuovat Etelä- ja Pohjoisesplanadille jalankululle ja oleskelulle 2–3,5-metrisiä levennysalueita, joille tulee terasseja ruukkupalmuineen ja taatelipuineen. Nämä työt alkavat siis pääsiäisen jälkeen Pohjoisesplanadilla. Eteläesplanadille ja Erottajankadulle työt etenevät vapun jälkeen.
Kun rakentaminen etenee, Esplanadit muuttuvat autoille yksikaistaisiksi.
Eteläesplanadille rakennetaan levennysalueiden lisäksi kaksikaistainen pyörätie. Uudistuva alue jatkuu Erottajankadulle, jolle tulee myös kukkia ja penkkejä, tiedotteessa kerrotaan. Erottajankadun jalkakäytäväkin levenee huomattavasti, ja levennys on käytössä kokeilun loppuun eli vuoden 2024 loppuun asti.
Lue lisää: Helsingin Esplanadin uudistuksessa istutetaan 50 eri kasvilajia