Useita ihmisiä loukkaantui torstaina aamupäivällä Espoon Tapiolassa, kun väliaikainen kävelysilta romahti.
Onnettomuudessa loukkaantui 27 ihmistä, joista suuri osa oli Kalasataman peruskoulun kahdeksasluokkalaisia.
Oppilaat olivat matkalla Tapiolassa sijaitsevaan taidemuseo Emmaan. Kukaan ei saanut hengenvaarallisia vammoja onnettomuudessa.
HS koosti tähän artikkeliin olennaiset tiedot tapahtuneesta.
Poliisilla alustavasti kaksi rikosnimikettä
Poliisi tutkii tapahtumia alustavasti vammantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.
Rikoskomisario Jyrki Kallio Länsi-Uudenmaan poliisista kertoi asiasta torstaina iltapäivällä viranomaisten yhteisessä tiedotustilaisuudessa.
Poliisin tutkinta on kesken. Kallion mukaan poliisilla ei ole tällä hetkellä tiedossa ketään ihmistä, jota epäiltäisiin rikoksesta.
Onnettomuuspaikalla olleita henkilöitä on määrä alkaa kuulustella perjantaina. Osa kuulusteltavista on alaikäisiä, Kallio totesi. Siksi heidän kuulusteluissaan ovat mukana myös huoltajat.
”Pyritään saamaan vastaukset kysymykseen, miksi ja mitä on tapahtunut. Katsomme, että nämä vastuukysymykset ja tapahtumien kulku on tärkeää selvittää.”
Poliisi oli paikalla 10 minuuttia onnettomuuden jälkeen. Tilanteen alkuvaiheessa poliisin tehtävänä oli ennen kaikkea alueen eristäminen ja pelastustoimien turvaaminen.
”Onneksi ei kenellekään tullut hengenvaarallisia vammoja”, Kallio sanoi.
Poliisi pyytää tapahtumasta videoita yleisöltä. Ne voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.
Otkesin tutkinta vie kuukausia
Myös Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ja aluehallintovirasto (avi) osallistuvat tutkimuksiin.
Otkes tiedotti Twitterissä torstai-iltana ennen kahdeksaa, että paikkatutkinta Tapiolassa oli päättymässä. Otkesin mukaan onnettomuudessa putosi kaksi poikittaista palkkia, minkä jälkeen sillan kävelytasot romahtivat.
Otkesin johtava tutkija Kai Valonen kertoi torstai-iltana, että pudonneet palkit on otettu talteen. Otkes tutkii palkkeja ja selvittää, mitä kävelysilta oli suunniteltu kestämään ja oliko se toteutettu oikein.
Valosen mukaan Otkes perustaa tutkintaryhmän selvittämään asiaa. Tutkimukset jatkuvat tiedonkeruulla, puhutteluilla ja kuulemisilla.
Otkesin viestintäpäällikkö Tiina Bieber kertoi torstaina normaalin tutkinnan kestävän 6–12 kuukautta. Hänen mukaansa Otkes ei ole koskaan aiemmin tutkinut vastaavankaltaista kävelysiltaonnettomuutta.
Romahtanut silta on lähellä Tapiolan metroaseman sisäänkäyntiä.
Vaarassa oli 45 ihmistä
Husin mukaan sillalla oli onnettomuushetkellä 45 henkilöä, joista kaikki eivät pudonneet. Pudotus oli noin viisi metriä. Silta on ollut käytössä noin 1–2 vuotta.
Lääkintäjohtaja Eero Hirvensalo kertoi tiedotustilaisuudessa Meilahden Siltasairaalassa, että suurin osa potilaista on vuonna 2008 syntyneitä oppilaita. Yksi loukkaantunut on aikuinen, joka oli koulun opettaja.
Pääosin vammat ovat raajavammoja, kuten ranne-, reisi- ja nilkkamurtumia. Leikkaushoitoa vaatineet potilaat pääsivät leikkaussaliin kolmen tunnin sisään onnettomuudesta.
24 loukkaantunutta kuljetettiin neljään eri sairaalaan: kuusi potilasta vietiin Siltasairaalaan, kuusi Jorviin, kolme Peijakseen ja yhdeksän Uuteen lastensairaalaan.
Hus on avannut omaisille oman potilastiedotuskeskuksen, josta omaiset voivat kysyä lisätietoa. Numerot ovat: 09 471 87521, 09 471 87522 ja 09 471 87524.
Siltaturmassa loukkaantuneita vietiin muun muassa Uuteen lastensairaalaan.
Ensihoito saapui alle viidessä minuutissa
Pelastuslaitos sai hälytyksen sortumaonnettomuudesta Espoon Tapiolaan noin puoli kymmenen aikaan torstaiaamuna.
Onnettomuuspaikka sijaitsee Itätuulenkujalla kauppakeskus Ainoan kupeessa. Paikalla on rakennustyömaa, jonka vuoksi väliaikainen kävelysilta oli pystytetty.
Onnettomuudesta annettiin suurhälytys. Ensihoito oli onnettomuuspaikalla alle viidessä minuutissa. Tilanteeseen hälytettiin 14 ambulanssia ja Finnhems-yksikkö. Paikalla oli kolme ensihoitolääkäriä.
”Ensihoitotilanne paikan päällä kesti puolitoista tuntia. Ensihoidon yhteistyö toimi erittäin hyvin. Muiden kiireellisten ensihoitotehtävien hoito ei viivästynyt”, ensihoitolääkäri Heini Harve-Rytsälä kertoi tiedotustilaisuudessa.
Poliisin tiedotteen mukaan alueella ei enää ole vaaraa. Kulku onnettomuuspaikalle on estetty.
Sillan on rakennuttanut Espoon kaupunki
Sillan rakennuttaja on Espoon kaupunki. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on pyytänyt anteeksi kaikilta onnettomuudessa loukkaantuneilta ja heidän omaisiltaan.
”Yksinkertaisesti tällaista ei saisi tapahtua. Tämä käydään nyt huolellisesti läpi, koska on saatava selville, miten tilanne on voinut syntyä.”
Sillan on toteuttanut kaupungin toimeksiannosta konevuokraamo Renta, vahvistaa Renta Telineiden toimitusjohtaja Jarno Tuuri.
Hänen mukaansa vastaavat tilanteet, joissa väliaikainen silta romahtaa, ovat todella harvinaisia.
Tuurin mukaan turmasillan tukirakenteet ja palkit ovat käytännössä täysin ehjiä. Näin ollen romahdus johtuu hänen mukaansa todennäköisesti siitä, että tasojen sidonnan kiinnitykset pettivät.
Toimitusjohtajan mukaan kävelysillan tulisi yleisenä kulkutienä kestää kuormitusta.
”Siten se on mitoitettu aikanaan. Otkes varmasti ottaa kantaa siihen, paljonko painoa sillan pitäisi kestää. Me olemme kuitenkin mitoittaneet sen tungoskuormaan.”
Tuurin mukaan kaikki Rentan tekemät sillat Tapiolan työmaa-alueella tullaan nyt tarkistamaan ja tarvittaessa niitä vahvistetaan.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen on kertonut kaupunkiympäristön toimialalle pyynnön tarkastaa Helsingin kaikkien väliaikaisten rakennelmien turvallisuuden.
Huonosta kunnosta ei palautetta Rentalle tai asukasyhdistykselle
Alueen asukkaat ovat kertoneet HS:lle, että väliaikainen silta oli vaikuttanut jo pitkään vaarallisen ja huteran oloinen.
Tapiolan asukasyhdistys Tapiolan kilta ei kuitenkaan ole saanut palautetta sillan huonosta kunnosta. Myöskään Tapiolan muiden työmaiden turvallisuudesta ei ole tullut palautetta killalle.
Puheenjohtaja Marjatta Larsion mukaan asukkaat ovat sen sijaan kertoneet, että silta oli vaikeakulkuinen erityisesti pyöräillessä.
Rentan toimitusjohtaja Tuuri ei halua lähteä tarkemmin spekuloimaan, millaiset olosuhteet sillalla on ollut sen romahtaessa.
Hänen korviinsa ei kuitenkaan ole kantautunut valituksia sillan kunnosta. Hänen mukaansa silta on tarkistettu lain mukaisesti joka viikko, eikä poikkeamia ole havaittu. Viimeisin tarkastus on tehty viime viikon perjantaina.
”Emme ole huomanneet mitään sen tyyppistä, mikä viittaisi sillan romahtamiseen.”
Kalasataman koululle järjestetty tukea
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas Helsingin kaupungilta kertoo, että oppilaiden koululle Kalasatamaan on ohjattu tukea.
Kriisiryhmät on perustettu ja ne ovat jalkautuneet koululle. Lisäksi johtamisen tueksi on järjestetty lisävoimia ja paikalla koululla oli torstaina myös kasvatuksen ja koulutuksen aluejohtaja.
Näkymä romahduspaikasta ylhäältä.
Kävelysillan romahduksessa maahan pudonneita metallisia sillan osia.
HS–STT-työryhmä: Jukka Perttu HS, Milla Palkoaho HS, Marja Salomaa HS, Roosa Welling HS, Marika Holappa HS, Anniina Rimpiläinen HS, Essi Sutinen HS, Elias Peltonen STT, Anniina Korpela STT, Johanna Latvala STT, Minja Viitanen STT, Elina Korkee STT, Pertti Mattila STT ja Minna Pulli STT.
Oikaisu 12.5. kello 9.50: Kaikki leikkaushoitoa tarvinneet eivät päässeet leikkaussaliin kolmen tunnin sisällä kuten jutun ingressissä ensin kerrottiin, vaan ensimmäiset potilaat.