Rahankäytöstä julkisuuteen noussut maakuntapomo eroaa: Sitten hän aikoo olla palkallisella lomalla kuukausia

Rahankäyttönsä vuoksi julkisuuteen noussut Uudenmaan liiton maakuntajohtaja erosi ja pitää lomaa seitsemän kuukautta.

Ossi Savolainen valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi vuonna 2007.

| Päivitetty

Uudenmaan liiton johtaja vaihtuu. Liittoa vuodesta 2007 lähtien johtanut Ossi Savolainen jätti eroilmoituksen toukokuun alussa, mutta hänen työsuhteensa päättyy virallisesti vasta puolentoista vuoden kuluttua vuoden 2024 lokakuussa.

Maakuntahallitus hyväksyi erojärjestelyn omalta osaltaan maanantaina. Eron myöntää maakuntavaltuusto kesäkuussa. Poikkeuksellisen pitkää siirtymäaikaa perustellaan pitämättömillä lomilla.

Paikallislehti Aamupostin haastattelussa maakuntajohtaja Savolainen laskee, että käyttämättömiä lomapäiviä on yhteensä 150 eli seitsemän kuukautta. Näin pitkä käyttämättömien lomien määrä vastaa käytännössä yli kolmen vuoden vuosilomapäiviä.

Ilmoitus tulee samaan aikaan, kun liiton hankkima ja maakuntajohtajan epäselviin ostoihin pureutuva erityisselvitys on tulossa ajankohtaiseksi.

Selvitys tilattiin, kun Helsingin Sanomat oli kertonut maakuntajohtajan toistuvista vip-palveluostoista häntä itseään lähellä olevan pesäpallojoukkueen taustayhteisöiltä.

Uuden maakuntajohtajan valinnan valmistelu käynnistyy hallituksen puheenjohtajan Markku Markkulan (kok) mukaan jo ensi viikolla. Varsinaisesti haku lähtee liikkeelle heti maakuntavaltuuston kokouksen jälkeen kesäkuussa.

”Uuden maakuntajohtajan valinta voi tapahtua jo ensi syyskuussa”, Markkula arvioi.

Liitossa oli tiedossa, että maakuntajohtaja jäisi eläkkeelle ensi vuoden keväällä.

Markkula, joka hallituksen puheenjohtajana hyväksyy Savolaisen lomat, sanoo, että pitämättömiä lomapäiviä on kertynyt useiden vuosien ajalta.

Maanantaina maakuntahallituksen jäsenet pyysivät erillisen selvityksen 150 lomapäivän perusteista.

HS ei tavoittanut maakuntajohtajaa lukuisista yhteydenottopyynnöistä huolimatta.

Maakuntajohtajan lomaoikeus on 38 päivää, ja se määräytyy johtajasopimuksen kirjausten perusteella kunta-alan yleisen sopimuksen eli kv-tesin mukaisesti.

”Lomaa kertyy vuosilta 2022–2024 ja lisäksi on aikaisempien vuosien säästövapaita. Välillä hän on joutunut keskeyttämään lomansa erilaisten työtehtävien vuoksi. Yleisesti ottaen olen aina yrittänyt patistella, että ihmiset yrittäisivät pitää lomansa, kun heillä on siihen oikeus”, Markkula sanoo.

Kunta-alan sopimuksen mukaan loma olisi pidettävä lomakaudella toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Poikkeuksista on sovittava erikseen.

Savolaisen erojärjestely on poikkeuksellisen pitkä. Esimerkiksi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen jätti ilmoituksen eläkkeelle siirtymisestä helmikuussa. Hänen viimeinen virallinen työpäivänsä oli huhtikuun viimeisenä päivänä. Viljanen jää virallisesti eläkkeelle 1. elokuuta.

Akavan entisen puheenjohtaja Sture Fjäderin eläkesiirtymästä nousi viime syksynä kohu, kun hän nosti palkkaa vielä neljä kuukautta Akavasta lähtönsä jälkeen eikä jäänyt lomalle. Lopulta Fjäder suostui käyttämään lomapäiviään syksyn aikana.

Maakuntahallitus ei kokouksessaan käsitellyt puheenjohtaja Markkulan tilaamaa erillisselvitystä liiton markkinoinnista, viestinnästä, edunvalvonnasta ja edustamisesta. Selvitys koskee myös näihin liittyviä hankintoja.

Toimeksiantosopimuksen perusteella KPMG tarkastelee lähinnä hankintojen asianmukaisuutta suhteessa liiton talousarvioon, tavoitteisiin ja ohjeisiin, mutta ei suoranaisesti liiton johdon mahdollista jääviyttä vuosien 2017-22 hankinnoissa.

Markkula tilasi selvityksen KPMG:ltä sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat kertoi maakuntajohtajan ostaneen toistuvasti vip-palveluita hänelle läheisen pesäpallojoukkue Hyvinkään Tahkon taustayhtiöltä Tahko Pesis oy:ltä.

Joitain ostoja on tehty myös Hyvinkään Tahko ry:ltä, jonka puheenjohtajana Savolainen on samaan aikaan toiminut. Hän itse katsoo toimineensa hankinnoissa asianmukaisesti.

KPMG:n raportin oli aluksi määrä valmistua helmikuussa, sitten maaliskuussa. Markkula kertoo HS:lle, ettei raportti ole vielä valmis.

Toisaalta asiakirja on HS:n tietojen mukaan jaettu ainakin osalle hallituksen jäsenistä.

Markkulan mukaan KPMG:n selvityksestä on olemassa vasta ”keskeneräisiä luonnoksia”, joita on jaettu liiton hallinnolle ja johtoryhmän jäsenille laskujen ja kuittien tarkastamisen vuoksi.

”Heidän mukaansa tehtävä olikin isompi kuin he alun perin arvioivat. On kohtuullista, että tarkastelun kohteena olevat voivat itse tarkistaa lukujen ja tietojen oikeellisuuden. Vasta tämän jälkeen KPMG kirjoittaa omat havaintonsa ja johtopäätöksensä.”

Jos liiton toimintaohjeissa havaitaan puutteita, johtosääntöjä ja ohjeistusta muutetaan.

Markkula arvioi, että KPMG:n raportti valmistuu lähiviikkoina. Maanantaisessa maakuntahallituksen kokouksessa viesti oli, ettei selvitystä jaeta ennen kuin se on ”valmis”.

Oikaisu kello 15.5. : Korjattu kuvatekstiin ja uutisen alkuun, että Ossi Savolainen valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi vuonna 2007, ei vuonna 2015.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat