Jääkiekko hyvä, Euroviisut parempi.
”Ollaan istuttu täällä koko ilta. Istuttiin katsomassa lätkää sitä varten, että saatiin hyvät paikat viisufinaalia varten”, kertoo Riikka Peitsara.
Hän istui finaalin ajan ystävänsä Emma Mäkitalon kanssa Helsingin Mikonkadulla Henry’s Pubin ulkoilmakatsomossa. Suuri näyttö on pystytetty terassin eteen jääkiekon MM-turnausta varten.
Peitsaran ja Mäkitalon viisufanitus alkoi vuonna 2006, kun Lordi voitti Euroviisut.
”Katsoimme finaalia äidin kanssa. Helsingin Sanomista olimme leikanneet Lordi-naamarin”, Peitsara kertoo.
Hän oli tuolloin ala-asteella. Hän meni finaalin jälkeisenä maanantaina kouluun Lordi-naamari kasvoillaan.
Peitsara kertoo puhuneensa koulussa Lordista kuukauden.
”Vuoden 2006 jälkeen tuntui olevan ihan perus, että Suomi voittaa”, Mäkitalo sanoo.
Sittemmin ilmeni, ettei se ihan peruskauraa olekaan.
Naiset ovat myös jääkiekkofaneja, mutta nyt mielessä ovat viisut.
Voittaako Suomi?
”Voittaa!” hihkaisee Mäkitalo.
”Totta kai Suomi voittaa. Istutaan täällä siihen asti, että voittaa. Sen jälkeen keskitytään lätkään”, Peitsara jatkaa.
Violetta Martikainen (vas.) ja Karolina Vaab puhuivat Käärijän puolesta, kävi finaalissa miten hyvänsä.
Henry’s Pubissa Helsingissä viisuja katsottiin isolta näytöltä.
Viisujen ja jääkiekon täyteinen kevätyö keräsi väkeä Helsingin keskustaan.