Alepa lopettaa Helsingin päärautatieasemalla

Helsingin päärautatieaseman Alepa lopettaa toimintansa Elielinaukiolla.

Hok-Elanto ei ollut tyytyväinen Elielien Alepan asiakasmääriin. Myymälä sijaitsee jalankulkutunnelissa Helsingin päärautatieaseman alla.

Elielin Alepa Helsingin päärautatieasemalla lopettaa toimintansa. Asian vahvistaa Alepan ketjujohtaja Mika Heikkinen Hok-Elannosta.

Heikkisen mukaan myymälä sulkeutuu kesäkuun toisella viikolla. Syynä ovat asiakasmäärät, joihin Hok-Elannossa ollaan tyytymättömiä.

”Vuokrasopimuksemme päättyy, ja aina tällaisessa tilanteessa tarkastelemme, miten asiakasvirrat ovat kehittyneet.”

Asiakasvirroissa on Heikkinen mukaan tapahtunut selkeä muutos koko Helsingin seudulla koronaviruspandemian myötä.

”Joissain paikoissa käy enemmän, jossain vähemmän asiakkaita kuin aiemmin. Sillä voi olla iso merkitys, onko liiketila katutasossa vai tunnelissa.”

Elielin Alepa sijaitsee maan alla jalankulkutunnelissa, joka yhdistää Elielinaukion Kaisaniemen puistoon.

Kilpailu asiakkaista on nyt kovaa keskustassa, Heikkinen sanoo.

Hok-Elannolla on keskustassa muutaman sadan metrin säteellä myös esimerkiksi Alepaa suuremmat S-market Sokoksen tavaratalossa ja Food Market Herkku Stockmannin tavaratalossa.

Alepoja on muun muassa kauppakeskus Forumissa ja Kampissa, tosin Forumin kauppa on suljettu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat