Vaimonsa murhasta epäilty mies on määrätty mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus käsitteli asiaa maanantaina ja määräsi mielentilatutkimuksen tehtäväksi jo esitutkinnan aikana.
Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtosen mukaan jutun syytteennoston määräpäivä siirtyi toukokuulta marraskuulle. Poliisille tämä tarkoittaa lisäaikaa loppulausuntojen käsittelyyn ja mahdolliseen lisätutkintaan.
Mielentilatutkimukseen aloittaminen on ollut syyttäjän ajama asia, eli prosessia ei käynnistetty poliisin aloitteesta.
Poliisi tutkii henkirikosta kovimmalla mahdollisella rikosnimikkeellä eli murhana.
Lehtosen mukaan poliisi pitää tekoa suunnitelmallisena.
Lehtonen perustelee näkemystä kokonaisuudella ja esitutkinnassa selvinneillä ”pienillä asioilla”, joita hän ei kuitenkaan halua avata tarkemmin.
Lisäksi poliisi epäilee miestä viidestä murhan yrityksestä. Nämä rikokset tapahtuivat huomattavasti aiemmin, elokuussa 2021, kun miehen ajama auto luisui mereen Helsingin kauppatorilla. Kyydissä oli miehen vaimo ja heidän kummankin lapsia.
Lehtosen mukaan on mahdollista, että päätös vaimon surmaamisesta on syntynyt jo mereen ajon aikaan, mutta suoraa linkkiä näiden kahden teon välillä ei ole löytynyt.
Aiemmin poliisi epäili, että surman taustalla olisi ollut taloudellinen motiivi. Tälle ei kuitenkaan löytynyt esitutkinnassa näyttöä. Kuolinsyylausunnon mukaan teossa käytettiin voimakasta väkivaltaa.
Poliisi epäilee vuonna 1974 syntynyttä miestä vaimonsa surmasta. Rikos tapahtui Helsingin arvoalueella Ullanlinnassa viime joulukuussa.
Mies jäi verekseltään kiinni pariskunnan kodin edustalta, kun hän oli kantamassa säkkiin piilotettua ruumista autonsa takakonttiin. Mies on kertonut kuulusteluissa jonkin selityksen ruumiin piilottamiselle, mutta poliisi ei ole avannut kuulusteluiden sisältöä tämän tarkemmin.
Surmasta epäilty mies on toiminut vuosien ajan psykiatrina muun muassa Helsingissä.
Mies on ollut tutkintavankeudessa joulukuusta lähtien.
Mielentilatutkimuksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat ja Mtv.