Tapiolan tila­päiset sillat pysyvät suljettuina, tarkastukset jatkuvat

Myös ulkopuolinen toimija tarkastaa sillat.

Väliaikaiset sillat suljettiin onnettomuuden jälkeen.

Espoon Tapiolan tilapäiset sillat pysyvät suljettuina viime torstaina tapahtuneen siltaturman vuoksi. Siltojen rakenteiden tarkastukset jatkuvat.

Espoon kaupunki tilaa tarkastuksen myös ulkopuoliselta toimijalta. Aiemmin kaupunki ja telineet toimittanut yritys ovat tehneet omia tarkastuksiaan.

24 ihmistä joutui sairaalahoitoon, kun rakennustyömaan vuoksi väliaikainen silta romahti, ja sillalla olleet putosivat 4,5 metrin matkan maahan.

Onnettomuuden jälkeen paikalle on tehty uusia väliaikaisia liikennejärjestelyjä. Kaupunki kertoo tiedotteessa, että kulku Helmakujan katutasolle ohjattiin portaiden kautta Tuulimäen liikuntatilojen sisäänkäynnin vierestä.

Itätuulenkujan yli menee suojatie, ja katutasolta pääsee jatkamaan hissillä bussipysäkille, metroasemalle ja kauppakeskus Ainoaan. Reitti ei ole esteetön.

Esteettömät kulkuyhteydet kulkevat Leimuniityn tai Tykkitien alikulun kautta. Alueella on tilapäisiä opasteita.

Turvallisuuden vuoksi alueella olevat työmaat on otettava huomioon poikkeusreittejä suunniteltaessa.

Kaupunki päätti sulkea ja tarkastaa kaikki alueen väliaikaiset sillat onnettomuuden jälkeen. Loukkaantuneilla ei ole hengenvaaraa.

Sillan suunnittelu ja toteutus on tilattu telinetoimittajalta, mutta tilapäiset sillat ovat kaupungin vastuulla. Romahtanut silta oli tarkastettu viikoittain, viimeksi 5. huhtikuuta.

Onnettomuustutkintakeskus selvittää sortumisen syytä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat