Alepat pakenevat Helsingin ydinkeskustasta

Hok-Elannon mukaan asiakasmäärät ovat vähentyneet osassa Alepoista.

Elielin Alepa Helsingin päärautatieasemalla lopettaa kesäkuussa.

| Päivitetty

Alepa-ruokakaupat vähenevät Helsingin keskustan keskeisiltä kauppapaikoilta.

Toukokuussa ovat sulkeutuneet kauppakeskus Forumin ja Ison Roobertinkadun Alepat. Elielin Alepa Helsingin päärautatieasemalla lopettaa toimintansa kesäkuussa.

Kaikissa näissä myymälöissä Hok-Elanto päätti olla jatkamatta umpeutuvia vuokrasopimuksia. Jäljelle Helsingin ydinkeskustaan jää vain Kampin toimipiste.

HS uutisoi jo vuonna 2022 useista Helsingin keskustasta vetäytyneistä yrityksistä.

Alepan ketjujohtaja Mika Heikkinen Hok-Elannosta perustelee sulkeutumisia asiakasvirtojen muutoksilla. Esimerkiksi etätyön vaikutukset näkyvät myös kaupoissa.

”Koronan jälkeen asiakkaita liikkuu vähemmän keskustassa, ja asiakasvirrat ovat ohjautuneet uudella tavalla. Ihmiset liikkuvat erilaisia väyliä pitkin kuin aiemmin”, Heikkinen sanoo.

”Forumin kokonaisuutta en tunne, mutta varmasti siirtymää on tapahtunut muihin kauppakeskuksiin. Suuria muutoksia on ydinkeskustassa tapahtunut.”

HS uutisoi viime kesänä, että moni yritys on jättänyt Forumin.

Heikkisen mukaan myös julkisen liikenteen muutokset vaikuttavat kauppojen asiakasmääriin. Esimerkkinä hän mainitsee Kampin kauppakeskuksen, jossa Alepa on suoraan bussiterminaalin edessä.

”Siellä on valtavat asiakasvirrat.”

Osa aiemmin Elielinaukiolle kulkeneista busseista on siirtynyt käyttämään päätepysäkkinään Kamppia Mannerheimintien vuosia kestävän katuremontin takia.

Kysymykseen siitä, millainen vaikutus myymälätilojen vuokratasolla oli Alepojen lopettamispäätöksiin, Heikkinen ei halua vastata.

Helsingin seudun kauppakamarin mukaan ydinkeskustan yritysten liikevaihto oli viime syksynä kymmeniä prosentteja alemmalla tasolla kuin vuonna 2019 eli ennen koronapandemiaa.

Teleoperaattori Telia puolestaan kertoi loppuvuodesta, että sen matkapuhelindatasta koostettujen tilastojen perusteella keskustassa liikkuu selvästi pandemiaa edeltävää aikaa vähemmän ihmisiä.

HS kertoi aiemmin marraskuussa kuinka liiketilat Helsingin ydinkeskustassa saattavat olla kuukausia tyhjillään, mutta vuokrat eivät silti ole laskusuunnassa.

Viime vuoden elinvoimalaskennan mukaan Helsingin keskustassa lännestä Fredrikinkadulta itään Fabianinkadulle ulottuvalla kaistaleella lähes 15,5 prosenttia liiketiloista oli tyhjillään.

Helsingin kaupunki on esittänyt muutamia erilaisia keinoja keskustan elinvoiman lisäämiseksi. Yhdeksi keinoksi on esitetty esimerkiksi joidenkin katualueiden kattamista ympärivuotiseen tapahtumakäyttöön.

Esplanadien ajokaistojen siirtäminen terassien, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön on keino, jota parhaillaan jo toteutetaan keskustassa kokeiluluontoisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat