Kaksi 1990-luvulla syntynyttä miestä houkutteli teini-ikäiset tytöt asunnolleen, jossa heille juotettiin alkoholia ja sitten alkoi kähmiminen, joka johti toisen uhrin kohdalla raiskaukseen.
Uhreista nuorempi oli tekoaikaan 14-vuotias ja vanhempi 15-vuotias.
Miehet olivat tutustuneet tyttöihin alunperin Helsingin rautatieasemalla. Tapaamisen jälkeen osapuolet olivat vaihtaneet Snapchat-yhteystietojaan ja pitäneet yhteyttä.
Tekoiltana toinen miehistä lähti asunnolle vanhemman uhrin kanssa. Hän tarjosi tytölle vodkaa ja vesipiippua. Tyttö kertoi oikeudessa, että hänelle tuli huono olo ja hän meinasi nukahtaa sohvalle. Hän puhalsi tunteja myöhemmin alkometriin yli puolen promillen lukemat.
Tuomion mukaan mies käytti hyväkseen tytön päihtynyttä tilaa ja pakotti tämän seksiin tytön kieltäytymisistä huolimatta.
Vuonna 1992 syntynyt Amir Jawda Kadhem Al-Sarkhi tuomittiin viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta, alkoholirikoksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän valitti tuomiostaan hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.
Mies oli myöntänyt osan tapahtuneista seksuaaliteoista esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa.
Hovioikeudessa mies kuitenkin pyörsi tunnustuksensa ja kertoi valehdelleensa aiemmin, koska pelkäsi poliisin kiduttavan häntä, jos hänen vastauksensa ”hermostuttaisivat poliisia”. Hovioikeus piti kertomusta epäuskottavana.
Illan aikana asunnossa tapahtui myös muita rikoksia.
Toinen syytetyistä miehistä saapui asunnolle myöhemmin nuoremman uhrin kanssa. Törkeään lapsenraiskaukseen syyllistynyt mies oli seksuaalisessa kanssakäymisessä myös nuoremman uhrin kanssa. Oikeuden mukaan toisen uhrin kohdalla ei saatu näyttöä yhdynnästä, minkä vuoksi mies tuomittiin hyväksikäyttörikoksesta.
14-vuotias tyttö oli illalla hyvin päihtynyt, sillä hän puhalsi tunteja myöhemmin lääkärintarkastuksessa yli promillen lukemat.
Myös toinen mies tuomittiin seksuaalirikoksista. Tuomion mukaan vuonna 1994 syntynyt mies suuteli 14-vuotiaan kanssa ja he myös koskettelivat toistensa sukuelimiä.
Mies tuomittiin käräjäoikeudessa vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen alkoholirikoksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies tyytyi saamansa tuomioon.