Alepojen lähtö yllätti Helsingin elinkeino­johtajan: ”Kuulostaa erittäin valitettavalta”

Helsingin elinkeinojohtaja myöntää, että ydinkeskustan liiketilojen tyhjentyminen on lisääntynyt entisestään viime vuodesta.

Näkymä entisestä Aleksi 13:n tavaratalosta Aleksanterinkadulle. Monet liikkeet ovat lopettaneet yhdellä Helsingin keskeisimmistä kauppakaduista.

| Päivitetty

Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva pitää ikävänä tunnetun ruokakauppaketju Alepan myymälöiden sulkeutumisia Helsingin keskustassa.

”Kaupathan elävät jatkuvassa muutoksessa ja hakevat optimaalista sijaintia ja aukioloaikoja”, Rinkineva sanoo.

”Mutta kyllähän se kuulostaa erittäin valitettavalta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sulkeutuminen on harmillista, jos se liittyy siihen, että asiakasvirrat ovat vähentyneet.”

HS uutisoi keskiviikkona, että kolme Helsingin keskustassa sijaitsevaa Alepaa on lopettanut toimintansa hiljattain tai lopettaa lähitulevaisuudessa.

Nämä ovat kauppakeskus Forumin, Ison Roobertinkadun ja Helsingin päärautatieaseman Alepat.

Tieto ruokakauppojen paosta yllättää Rinkinevan. Hän kertoo itse olleensa havaitsevinaan piristymisen merkkejä keskustan elinvoimassa alkuvuodesta, vaikka tyhjien liiketilojen määrä on hänen mukaansa lisääntynyt entisestään.

Tarkkoja lukuja tyhjistä liiketiloista alkuvuodesta ei ole kuitenkaan vielä saatavilla.

”Paljon ydinkeskustassa liikkuvana vaikuttaa silmämääräisesti siltä, että siellä on hyvää palautumista ja paljon väkeä liikkeellä. Ajattelin, että enää ei voi puhua näivettymisestä. Palautumista on jo tapahtunut.”

Viime vuoden elinvoimalaskennan mukaan Helsingin keskustassa lännestä Fredrikinkadulta itään Fabianinkadulle ulottuvalla ydinkortteleiden alueella liiketiloista oli tyhjillään liki 15,5 prosenttia.

Rinkineva sanoo, että suuret remontit, kuten Mannerheimintien katutyöt ja Esplanadin kävelyalueen rakentaminen, ovat muuttaneet näkymää viime viikkoina ja haastavat elpymistä.

”Näiden lisäksi monta pienempää remonttia on samanaikaisesti katuvassa. Ne vaikuttavat siihen, miten ihmiset kulkevat.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat