”Huojuvasta” sillasta valitettiin jo ennen turmaa

Espoon Tapiolan sillasta tehtiin valituksia jo ennen romahtamista. Siltaa oli kuvailtu huojuvaksi ja huteraksi.

Espoon Tapiolan putoamisonnettomuuden aiheuttaneen kävelysillan huonosta kunnosta varoitettiin työmaata jo etukäteen.

Asia käy ilmi Rakennuslehden haltuunsa saamista Espoon kaupungin asiakaspalveluun tulleista viesteistä.

Onnettomuuspaikan vieressä Espoon työväenopisto Omniassa työskentelevä henkilö lähetti turman jälkeen kaupungin asiakaspalveluun kirjallisen palautteen:

”Useita kertoja opiskelijamme ovat parin vuoden sisällä kertoneet, että nyt romahtanut silta (ja muut pitkään paikallaan olleet väliaikaissillat) ovat huojuvia ja turvattoman oloisia. Muutama opiskelija on etsinyt työmailta henkilöitä ja kertoneet havainnoistaan siltojen kunnosta, heille on vakuuteltu että kaikki on kunnossa.”

Asiakaspalautteessa pohditaan myös sitä, eikö tieto todellakaan kulje kaupungin järjestelmissä.

”Mihin tästä olisi pitänyt ilmoittaa niin, että asia olisi myös otettu tosissaan.”

Palaute siltojen kunnosta ei päätynyt oikeaan paikkaan eli Espoon kaupungille. Palaute jäi työmaalle, joka ei vastaa sillan kunnosta. Työmaalta ei myöskään informoitu Espoon kaupunkia sillan ongelmia koskeneista valituksista.

Väliaikaisen kävelysillan toteutuksesta Espoon kaupungille oli vastannut Renta Telineet.

Onnettomuudessa loukkaantui 27 ihmistä.

Tiedonkulut puutteet ovat tulleet valitettavan tutuiksi myös työturvallisuuden asiantuntijalle, Aluehallintoviraston Länsi- ja Sisä-Suomen ylitarkastaja Janne Hokkaselle.

Ovatko työmaan ja sen viereisten alueiden turvallisuuteen liittyvät kansalaisten palautekanavat riittävän selkeät?

”Se on erinomainen kysymys. Ulkopuolisen voi olla todella hankala lähestyä rakennustyömaan väkeä. Mekin saamme Aviin tästä asiakaspalautetta. Olisi kuitenkin tärkeää saada tietoon, jos joku huomaa outoja asioita työmaalla tai sitä lähellä ja epäilee, että kaikki ei ehkä ole kunnossa”, Hokkanen sanoo.

”Ymmärrän toki entisenä työmaaihmisenä sen, miten hankalaa on käsitellä kaikki työmaalle tuleva palaute. Palautekanavien olisikin oltava hyviä ja toimivia ja nyt niin ei oikein ole. Asiaa olisi ehdottomasti kehitettävä.”

Hokkasen mukaan työmaiden toiminnasta olisi oltava paremmin tietoa saatavilla myös satunnaisille ohikulkijoille.

”Työn suorittaja pitäisi olla selkeästi näkyvillä ja se mille taholle palaute annetaan. Toisinaan näkee hyviä kylttejä, mutta kyllä niitä puuttuu. Palaute on joskus hyvinkin arvokasta, jotta ongelmiin osataan reagoida.”

Tapiolan onnettomuus on nostanut rakennustyömaiden turvallisuuden puheenaiheeksi koko suomalaisessa mediassa.

Joskus asioiden kehittyminen vaatii, että jotakin huonoa pääsee sitä ennen tapahtumaan.

”Valitettavasti joudun itsekin komppaamaan tässä asiassa eli olen samaa mieltä. Tapiolassa oli onneksi tuuriakin mukana, eikä kukaan menettänyt henkeään. Onneksi kukaan ei tippunut pää edellä maahan eikä yksikään ajoneuvo sattunut liikennöimään sillan alla juuri samaan aikaan”, kertoo Hokkanen.

Hokkanen nostaa esiin myös huolellisuuden louhintatöissä.

”Siinä saattaa kiviä lentää pahimmillaan yli puolen kilometrin päähän. Olen henkilökohtaisesti ajatellut, että vaatiiko se jonkun todella vakavan tilanteen ennen kuin louhintatyön työmaan ulkopuolellekin aiheuttamiin vaaroihin herätään.”

Hänen mukaansa rakentamisen aiheuttamat riskit työn vaikutuspiiriin joutuville aiheuttavat liian paljon riskejä kansalaisille.

”Me valvomme näitä asioita rakennustyömaiden tarkastustoiminnan yhteydessä, mutta muiden viranomaisten valvonta toimikentällä on melko vähäistä.”

Onnettomuuskeskukselle Tapiolan siltaonnettomuus on kolmas siltoihin kohdistunut tutkimus. Kaksi aiempaa siltasortumaa on sattunut siltojen purkamisen aikana. Tapiolan onnettomuuden tutkinta on kesken.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat