Tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka avulla rakentamisessa menetettäviä hiilivarastoja voidaan pyrkiä säilyttämään ennallaan, kertoo Aalto-yliopisto tiedotteessaan.
Avain hiilivarastojen korvaamiseen on puurakentaminen, selvisi tuoreessa tutkimuksessa.
Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät uuden ”kaavoituksen hiilikerroin” -menetelmän, jolla puurakentamiselle pystytään osoittamaan vähimmäisvaatimukset, jotta menetetyn metsäalueen hiilivarasto saataisiin säilytettyä rakennettavalla alueella.
Tutkijoiden kehittämässä menetelmässä yhdistyvät kaupunkisuunnittelu, muutokset maankäytössä sekä puurakentaminen, kertoo väitöskirjatutkija Ilmari Talvitie Aalto-yliopiston tiedotteessa.
Uudella menetelmällä voidaan selvittää, kuinka paljon rakentamisessa tulee käyttää puuta, jotta menetetyt hiilivarastot voidaan korvata.
Vähimmäisvaatimukset puurakentamiselle lasketaan arvioimalla metsäalueen hiilivarastojen raja-arvo. Sen avulla voidaan laskea, kuinka paljon alueelle pitää rakentaa puusta, jotta rakentamisessa menetetyt hiilivarastot voidaan korvata.
Hiilivarastot voidaan säilyttää ennallaan esimerkiksi käyttämällä rakennusmateriaaleja, joihin on sitoutunut merkittävä määrä hiiltä. Sellaisia ovat esimerkiksi hirsi tai monikerroslevy.
Puun varastoima hiili siis pysyy puumateriaalien sisällä, eikä se vapauta sitä ilmakehään.
Puurakennelmat eivät ole kuitenkaan hiilinieluja. Ne eivät siis varastoi hiiltä ilmakehästä, toisin kuin metsässä kasvavat puut.
Tiedotteen mukaan Uudellamaalla metsää häviää joka vuosi arviolta noin tuhat hehtaaria. Siitä suurin osa johtuu rakentamisesta. Puurakentamisen osuus tulisi olla vähintään 30 prosenttia, jotta hiilivarastot saataisiin säilytettyä.
Tutkimuksessa selvisi, että oikeanlaisella ja riittävällä puurakentamisella on mahdollista kasvattaa rakennuskannan hiilivarastoja niin paljon, että ne voivat jopa ylittää varsinaisten metsäalueiden kyvyn varastoida hiiltä.