Nuori­pari juhli koulujen päättäjäisiä: Illan lopussa poika raiskasi sammuneen tyttö­ystävänsä

Poika raiskasi sammuneen tyttöystävänsä koulun päättäjäisjuhlissa. Vuotta myöhemmin sama poika raiskasi samoin tyttöystävän kaverin.

Vuonna 2000 syntynyt mies syyllistyi teini-ikäisenä useisiin raiskausrikoksiin, joiden uhrit olivat humalatilan vuoksi sammuneita alaikäisiä tyttöjä.

Mies tuomittiin Helsingin hovioikeudessa kahden vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Mies sai tuomion nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä raiskauksesta, raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut miehelle aiemmin yli kolme vuotta vankeutta, mutta hovi lievensi hänen saamaansa tuomiota.

HS ei julkaise tuomitun nimeä, sillä hän on ollut tekojen aikaan alaikäinen.

Mies oli ensimmäisen raiskauksen aikaan 15-vuotias. Hän ja uhri olivat seurustelusuhteessa teon aikaan ja viettämässä ysiluokan päättäjäisiä isolla kaveriporukalla Helsingissä vuonna 2016.

Illan aikana nautittiin paljon alkoholia. 15-vuotias uhri oli tuomion erittäin päihtynyt ja sammui sängylle. Vastaaja aloitti yhdynnän sammuneen uhrin kanssa ilman tämän suostumusta.

Vastaaja syyllistyi teossa raiskaukseen sekä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, koska uhri oli alle 16-vuotias.

Hovioikeus hylkäsi syytteet toisesta samaan tyttöön liittyneestä raiskauksesta.

Reilua vuotta myöhemmin, uudenvuodenaattona 2017 mies syyllistyi samantyyliseen seksuaalirikokseen. Molemmat hänen uhrinsa olivat tuomion mukaan humalatilansa vuoksi puolustuskyvyttömiä.

Uudenvuodenaattona vastaaja oli viettämässä iltaa seurueessa, jossa oli hänen tyttöystävänsä, eli aiemman rikoksen uhri, ja tytön 15-vuotias kaveri.

Illan aikana alaikäiset juhlivat uuttavuotta ja nauttivat hyvin paljon alkoholia sekä vastaajan mukaan myös polttivat kannabista.

Jossain vaiheessa puolen yön jälkeen vastaajan seurue oli heitetty ulos juhlista, sillä 15-vuotias tyttö oli liian päihtynyt. Vastaaja on vienyt tytön kotiinsa ja raiskannut tämän.

Oikeus piti raiskausta törkeänä, sillä siihen sisältyi sekä tiedottomaan uhriin kohdistettu yhdyntä että oraaliseksiä. Uhri oli havahtunut muutaman kerran tekojen aikana ja pyytänyt vastaajaa lopettamaan. Uhria huomattavasti isokokoisempi vastaaja ei lopettanut vaan pitänyt uhrista kiinni jatkaakseen tekoa.

Mies velvoitettiin lisäksi korvaamaan uhreilleen yhteensä yli 10 000 euroa kärsimyskorvauksia.

Lue lisää: Mies lupasi, että voi odottaa seksiä – Sitten hän raiskasi lukiolaisen kaksi kertaa

Lue lisää: Mies houkutteli julkkis­jatkoillaan alaikäisen mukaansa yökerhosta ja raiskasi

Lue lisää: 16-vuotias kysyi tuntemattomalta tietä wc-tiloihin, neuvoja raiskasi tytön hotellin vessassa

Lue lisää: Humalainen tyttö haki apua poikaystävältään Helsingissä – Poika talutti hänet kellariin ja raiskasi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat