Sompasauna joutuu väistymään uuden asuinalueen tieltä Helsingissä

Tulevana kesänä saunojat saavat nauttia vielä löylyistä Hermanninrannassa.

Tuleva kesä on sompasaunan viimeinen.

| Päivitetty

Helsingin Hermanninrantaan suunnitellaan rakennettavaksi uusia asuintaloja noin 5 500 uudelle asukkaalle,

todetaan Helsingin kaupungin tekemässä asemakaavoituksen selostuksessa.

Tällä hetkellä alueella on Sompasaunaseura ry:n yhteiseen käyttöön tarkoitettuja saunoja.

Saunarakennukset joutuvat näillä näkymin väistymään uuden kaavoitushankkeen tieltä. Tuleva kesä tulee olemaan Sompasaunan viimeinen, sillä Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Hermanninrannan kaavan alkukeväästä. Esi- ja katurakentaminen alueella pyritään kaupungin mukaan aloittamaan kesällä 2024.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun saunat joutuvat siirtymään. Vuonna 2021 ne siirrettiin Nihdistä nykyiseen paikkaansa Hermanninrantaan.

Monen tuhannen asukkaan, eli yhdeksän asuinkorttelin, lisäksi Hermanninrantaan on suunniteltu kaksi pysäköintilaitosta, koulu ja kaksi päiväkotia, asemakaavoituksessa kerrotaan.

Toisen päiväkodin yhteyteen on suunnitteilla urheilukenttä ja leikkipuisto. Hermannin rantapuisto tulee olemaan asukkaiden virkistyskäytössä. Suunnitteilla on myös rantapromenadi.

Verkkosaaren alueelle, suunnittelualueen eteläpuolelle, on tulossa kivijalkapalveluita. Sompasaaren alue on edelleen rakentumaisillaan.

Alueen pysäköintilaitoksiin on tulossa suuria päivittäistavarakauppoja. Alueelle varataan tilaa myös pienemmille kaupoille ja palveluille.

Alueen toteuttaminen tulee maksamaan kaupungille noin 170–180 miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat