Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) tekemä esitys Baanan sillan suojelemisesta rakennusperintölailla herättää arvostelua.
Baanan ylittävä Mannerheimintien silta on rakennettu vuonna 1894. Kaupungin tarkoitus on kunnostaa silta niin, että se on mahdollisimman samankaltainen kuin alkuperäinen.
Sillan betoniholvirakenne uusitaan kokonaan, koska sen kantavuus ei vastaa nykyvaatimuksia.
Luonnonsuojelijat kuitenkin tekivät sillasta suojeluesityksen ely-keskukselle, ja kunnostaminen on nyt keskeytetty.
Vihreissä vaikuttanut Hannu Oskala otti asiaan kantaa Twitter-tilillään.
Oskalan mielestä on selvää, että 1800-luvulla rakennettu silta on korjattava.
”Valituksesta seuraa joko se, että remontti viivästyy, ja sen haitta kaupunkilaisille on pidempi tai se, ettei siltaa voida korjata lainkaan remontin yhteydessä. Silloin Mannerheimintie joudutaan laittamaan uudestaan poikki myöhemmin.”
Oskala sanoo, ettei Helsyn esitys edistä kaupungin kehitystä kestävämpään suuntaan. Remontin avulla liikkuminen kaupungissa pyritään saamaan juuri kestävämmäksi, Oskala huomauttaa.
”Näen, että Helsy on valinnut valitusterrorismin tien. He valittavat joka asiasta miettimättä kokonaisuutta.”
Sen sijaan Helsyn tekemää valitusta Hesperian puiston puista Oskala pitää aiheellisena.
”Helsyssä on kovaa asiantuntemusta luonnosta. Helsinki olisi todella paljon huonompi paikka ilma Helsyä”, Oskala sanoo.
Luonnonsuojelijoiden toimia ovat arvostelleet Oskalan lisäksi monet muutkin sosiaalisessa mediassa.
Oskalan mielestä valituksesta voi seurata Helsyn uskottavuuden väheneminen poliittisessa päätöksenteossa.
“Helsy marginalisoi itse itsensä. Vaikka Vihreät jatkaisi Helsyn kuuntelemista, saadaanko argumenttien taakse muita tahoja”, hän pohtii.
Oskala myös pelkää, että jatkuvat valitukset voivat tulla johtamaan joko valitusoikeuden rajaamiseen tai hankkeiden keston ja kustannusten nousemiseen.
”Tämä on esimerkki amerikkalaisesta oikeus- ja valituskulttuurista, jota Helsy tässä näköjään nyt haluaa.”
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen järjestösihteeri Emilia Pippola korostaa, että kyseessä ei ole valitus vaan suojeluesitys.
Hänen mukaansa myös rakennusperinnön varjelu on osa Helsyn toimintaa.
Pippolakin on saanut palautetta Helsyn tekemästä suojeluesityksestä. Hän kokee, että esitys on ymmärretty väärin.
”Jos silta ei kestä, niin tietenkin se pitää korjata. Emme ole vain saaneet vakuuksia siitä, tehdäänkö korjaus asianmukaisella tavalla.”
Yhdistys kokee, ettei kaupunki tarjoa tarpeeksi tietoa siitä, mitä Mannerheimintien peruskorjaus pitää sisällään ja miksi. Siksi se on puuttunut myös puiden kaatamiseen Hesperian puistossa katuremontin yhteydessä.
Pippolan mukaan Helsyn tarkoitus ei ole tehdä kiusaa. Hän myös vakuuttaa, että valitusta pidetään yhdistyksessä viimeisenä keinona.
”On olo, että ei riitä, vaikka lähetämme jatkuvasti kaupungille virallisia muistutuksia ja mielipiteitä. Siksi pääsymme toisinaan tekemään valituksia.”