Vuonna 1960 syntynyt mies tuomittiin käräjäoikeudessa silloisen puolisonsa raiskauksesta. Syyte hylättiin hovioikeudessa.
Taustalla oli jo pidempään jatkunut eroprosessi liitossa, jota miehen entinen puoliso kuvasi oikeudessa myrskyisäksi.
Eroa oli työstetty jo pidempään. Uhrin mukaan mies uhkasi tappaa itsensä, mikäli he eroaisivat.
Lokakuussa 2019 uhri ja mies olivat molemmat jälleen asunnossa. Uhrin mukaan mies käyttäytyi uhkaavasti muun muassa jahtaamalla tätä kenkä kädessä. Uhri ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan pelännyt, koska uskoi pääsevänsä tilanteesta pakoon.
Kun osapuolet olivat vetäytyneet omiin huoneisiinsa nukkumaan, tuli mies vielä käymään uhrin huoneessa.
Uhrin mukaan mies oli uhannut tappaa uhrin ja tarttunut tätä kurkusta sekä sen jälkeen raiskannut uhrin.
Seuraavana päivänä uhri soitti poliisille. Poliisit hakivat naisen pois asunnosta. Uhrin mukaan vielä poliisiautossakin mies uhkasi tappaa sekä uhrin että itsensä.
Uhri muutti turvakotiin asumaan.
Mies kiisti syytteen raiskauksesta. Hän kertoi, että seksiä oli harrastettu yhteisymmärryksessä ja uhri oli vaatinut miestä tekemään uhrille seksuaalisia tekoja, tai muuten uhri olisi suuttunut.
Mies kertoi uhrin saaneen useita orgasmeja. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus totesi päätöksessään, että se on jo yleisen elämänkokemuksen perusteella sangen epätodennäköistä ja väite heikensi miehen kertomuksen uskottavuutta.
Käräjäoikeus piti uhrin kertomusta uskottavampana kuin miehen versiota tapahtumista.
Mies tuomittiin kahden vuoden vankeuteen raiskauksesta ja vahingonteosta. Vahingonteko tapahtui vasta uhrin lähdettyä asunnosta pois.
Syyte vahingonteosta tuli, kun mies tuhosi puolison sekä pariskunnan yhteisiä tavaroita yli 7 000 euron edestä. Mies poltti, rikkoi tai hävitti esimerkiksi lattialaminaattia, hierontavaljaat, tuikkuja, posliiniesineitä ja verenpainemittarin.
Mies myönsi tuhonneensa tavarat. Hän kertoi juoneensa pullon viinaan, eikä sen vuoksi muistanut kolmen, neljän päivän ajalta tapahtumia.
Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta.
Hovioikeuden mukaan syytteen tueksi oli vain vähäisesti määrin muuta näyttöä kuin uhrin sinänsä uskottava kertomus tapahtumista.
Miehen syyllisyydestä jäi hovioikeuden mukaan varteenotettava epäily, koska syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteys olisi tapahtunut yhteisymmärryksessä.
Hovioikeudessa mies tuomittiin vahingonteosta sakkorangaistukseen.
Lue lisää: Mies laittoi musiikin soimaan, sitoi uuden naisystävänsä nippusiteillä ja alkoi kertoa väkivallasta
Lue lisää: Humalainen ilta päättyi raiskaukseen, poliisi otti ensin kiinni uhrin
Lue lisää: Nuoripari juhli koulujen päättäjäisiä: Illan lopussa poika raiskasi sammuneen tyttöystävänsä