Espoo perustaa uuden yläkoulun väliaikaisiin tiloihin Nihtisiltaan

Samalla Kilonpuiston koulusta lopetetaan vaiheittain kaksikielinen opetus.

Espoolaisia koululaisia syksyllä 2021.

| Päivitetty

Espoo perustaa uuden yläkoulun Keraan ja muuttaa samalla opetusjärjestelyjä muissakin kouluissa läntisen Leppävaaran oppilasalueella.

Kasvun ja oppimisen lautakunta käsittelee uuden yläkoulun perustamista keskiviikon kokouksessaan. Koulu aloittaisi väliaikaisissa tiloissa Kutojantiellä Nihtisillassa syksyllä 2024, mutta sille rakennetaan myöhemmin oma talo Keran aseman eteläpuolelle. On vielä epäselvää, miten monta vuotta tähän menee. Koulun nimestä ja toiminnasta päätetään myös myöhemmin erikseen.

Keraan tulee lähivuosina tuhansia uusia asukkaita. Koulun perustamisen toinen syy on, että Kilon ja Keran alueen kouluista esimerkiksi Kilonpuistosta joudutaan jo nykyisin ohjaamaan lähellä asuvia lapsia muihin kouluihin tilanpuutteen takia.

Tästä syystä lautakunta käsittelee uuden koulun perustamisen yhteydessä myös vaihtoehtoja Kilonpuiston koulun opetuksen järjestämiseksi.

Lautakunnalle esitetään mallia jossa Kilonpuiston koulun kaksikielinen opetus (suomi-englanti) siirretään vaiheittain muualle. Syksystä 2024 alkaen kaksikieliset ykkösluokat perustettaisiin Kilon kouluun, ei enää Kilonpuistoon. Jo kaksikielisessä opetuksessa Kilonpuistossa olevat lapset siirtyvät toiseen koulun vaiheittain kolmen vuoden siirtymäajalla.

Viranhaltijat ovat selvittäneet muitakin mahdollisia vaihtoehtoja kuten ilmaisutaidepainotetun opetuksen siirtoa tulevaan Keran yläkouluun. Tätä ei esitetä lautakunnalle, koska ilmaisutaiteelle on Kilonpuistossa valmiina sille sopivat tilat ja vastaavien rakentaminen uuteen kouluun olisi kallista.

Kilonpuiston koululta annetuissa lausunnoissa päätöksentekoa pidetään hätiköitynä.

Oikaisu 22.5. kello 21.18: Väliaikaiset tilat tulevat Nihtisiltaan, eivät Keraan, kuten otsikossa aiemmin kerrottiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat