HS:n tiedot: Helsingin uimahallien suihkuissa salakuvattuja videoita levitetty pornosivulle

Valokuvaaja julkaisi poliisin mukaan netissä useita videoita alastomista ihmisistä. Helsingin poliisi pääsi miehen jäljille vinkin perusteella, mutta tutkinta ei seuraavan kahden vuoden aikana edennyt riittävän nopeasti. Lopulta epäiltyjen rikosten syyteoikeus vanheni.

Salavideoita kuvattiin myös Helsingin uimastadionin suihkutiloissa.

| Päivitetty

Helsingin uimahalleissa on HS:n tietojen mukaan toiminut salakuvaaja. Videoita on kuvattu salaa ainakin Mäkelänrinteen ja Helsingin uimastadionin miesten suihkutiloista.

Salakuvausta on tehty ainakin vuonna 2020 tai ennen sitä, mutta tiedossa ei ole, onko mies jatkanut salakuvaamista myös myöhemmin.

HS:n tietojen mukaan poliisi sai epäillyn kuvaajan kiinni, mutta tutkinta ei seuraavan kahden vuoden aikana edennyt riittävän nopeasti. Rikosten syyteoikeus vanheni poliisin mukaan viimeistään viime kesänä.

Poliisin epäilty oli valokuvaajana työskennellyt mies, joka on ainakin vielä äskettäin ollut kuvaamassa uimakisoja Mäkelänrinteen uimahallissa.

Mies on poliisin mukaan julkaissut suihkutiloissa salaa kuvaamiaan videoita netissä pornosivulla. Julkaistuja videoita on useita ja niissä näkyy ainakin kymmeniä uhreja.

Osassa videoista uhrit ovat täysin tunnistettavissa. Osa julkaistuista videoista on useiden minuuttien mittaisia.

Tallenteilla näkyy aikuisia tai aikuisen näköisiä miehiä. Videoilla ei näy lapsia tai alaikäisen näköisiä henkilöitä. Suihkutiloissa on kuitenkin käytännössä mahdotonta kuvata suihkuja ilman, että kamera tallentaa myös lapsia. Osaa videoista on leikattu.

HS:n tiedossa ei ole, mitä salakuvaaja on alaikäisiä koskevalle materiaalille tehnyt.

Poliisi pääsi kuvaajan jäljille kolme vuotta sitten.

Keskusrikospoliisille toimitettiin 29. kesäkuuta 2020 päivätty nimetön kirje, jossa todettiin, että Mäkelänrinteen ja Helsingin uimastadionin miesten suihkutiloissa on kuvattu salaa. Kirjeen mukana oli muistitikku, jolta löytyi kuvattua videomateriaalia.

Tutkinta siirtyi Helsingin poliisiin. Poliisi jäljitti salakuvausmateriaalia pornosivustolla jakaneen käyttäjätunnuksen nopeasti valokuvaajana työskentelevään seitsemänkymppiseen mieheen. Miehen asuntoon suoritettiin kotietsintä heinäkuussa 2020.

Poliisi takavarikoi miehen kameroita ja tietokoneen. Tietokoneelta löytyi Suomessa salaa uimahallien suihkutiloissa kuvattua materiaalia.

Poliisilla ei ole varmuutta siitä, milloin videot on kuvattu. Yksi uhreista on arvioinut, että häntä on mahdollisesti kuvattu vuonna 2018.

Ilmeisesti kameraa on piilotettu pyyhetelineiden sisälle. Osalla videoista kuuluu puhetta ja lasten ääntä.

Kuulustelussa mies kiisti, että hän olisi salakuvannut suihkutiloja Suomessa ja ladanneensa materiaalia internetiin, vaikka poliisi oli tutkinnassa löytänyt saman aineiston hänen koneeltaan.

Poliisin mukaan mies oli toisen rikosasian kuulustelussa myöntänyt kyllä kuvanneensa viisi vuotta sitten ulkomailla urheilutapahtumassa suihkussa olevia alastomia miehiä ja ”lähettäneensä kuvan tai kuvia lähinnä vitsillä tutullensa”.

HS on nähnyt kuvia, jotka vastaavat tätä kuvausta. Kuvat oli ilmeisesti ladannut internetiin sama käyttäjätunnus, jonka poliisi epäilee kuuluvan salakuvaajalle.

Mies itse kiisti omistavansa tilin. Kotietsinnän jälkeen tili poistettiin netistä.

Kotietsinnän jälkeen poliisitutkinta ei seuraavan kahden vuoden aikana edennyt riittävän nopeasti.

Poliisi epäili miestä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sekä salakatselusta. Epäiltyjen rikosten syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa. Poliisin mukaan se on tapahtunut viimeistään kesällä 2022.

Tämän vuoden helmikuussa Helsingin poliisi oli yhteydessä uhreihin, jotka videoilta oli kyetty tunnistamaan. HS:n tietojen mukaan poliisi kertoi yhdelle asianomistajalle, että tunnistaminen on ollut hidasta, koska materiaalia on ollut niin paljon.

HS on nähnyt yhden uhrin saaman päätöksen tutkinnan lopettamisesta. Kyseistä uhria ei oltu kuulusteltu.

Siinä todetaan, että molempien epäiltyjen rikosten esitutkinta on päätetty, koska syyteoikeus on vanhentunut. Poliisin mukaan salakuvausmateriaalia jakanut käyttäjätili, ja sen myötä salakuvausmateriaali, poistettiin kotietsinnän jälkeen, mihin epäiltyjen rikosten tekoaika päättyi.

HS:llä ei ole tiedossa, miksi tutkinnanjohtaja ei ole arvioinut yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen olevan törkeää, vaikka kuvia ja videoita on julkaistu internetissä. Jos rikosta epäiltäisiin törkeänä, syyteoikeus ei olisi vielä vanhentunut.

Uhrin saamasta asiakirjasta ei käy ilmi, onko poliisi tehnyt kotietsinnän jälkeen muita tutkintatoimenpiteitä kahden vuoden aikana.

IS:n mukaan poliisi oli myös kuulustellut ainakin yhtä epäillyn rikoksen uhreista. Poliisi on siis tunnistanut ainakin kaksi salakuvauksen uhreista.

Sekä salakatselu että yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ovat asianomistajarikoksia, eli syyttäjä ei pääsääntöisesti voi nostaa niistä syytettä, mikäli uhri ei itse vaadi tätä.

Ainakin yksi epäillyn rikoksen uhri, jota IS haastatteli, on kuitenkin ilmeisesti tunnistettu ja kuulusteltu ennen syyteoikeuden vanhentumista. IS:n mukaan uhri oli vaatinut kuulustelussa myös rangaistusta.

HS ei maanantain ja tiistain aikana tavoittanut tutkinnanjohtajaa Helsingin poliisista kommentoimaan sitä, mitä tutkinnassa on tapahtunut.

”Minusta on aivan sairasta, että tällainen tapaus ehtii vanhentua poliisin pöydälle ja syytettä ei ole nostettu.”

HS yritti tavoittaa salakuvauksen uhreja. Yhden uhrin puoliso puhui HS:lle ja kertoi olevansa tapauksesta järkyttynyt.

”Minusta on aivan sairasta, että tällainen tapaus ehtii vanhentua poliisin pöydälle ja syytettä ei ole nostettu. Monista videoista voi erottaa selvästi kasvot. Jos muutamissa videoissa näkyy jo kymmeniä ihmisiä, ei voi olla miettimättä, paljonko uhreja on yhteensä”, nainen sanoo.

Videoita löytyy edelleen internetistä. Niitä on julkaistu viimeksi viime viikolla. HS:llä ei ole tietoa, milloin nämä videot on kuvattu. Siitä, kuka videoita on nyt julkaissut, ei ole tietoa.

”En voi olla miettimättä, jatkuuko kuvaaminen vielä tänä päivänäkin”, nainen sanoo.

Hänen mukaansa videotallenteilla on täytynyt olla lapsia, vaikka tällaista materiaalia ei olisikaan ladattu internetiin.

Nainen kertoo pelkäävänsä sitä, että mies jatkaa salakuvaamista. Mies on ainakin vielä äskettäin kuvannut urheilutapahtumaa Mäkelänrinteen uimahallissa.

Haastateltava ihmettelee, miten miehellä voi olla edelleen pääsy Helsingin uimahalleihin etenkin, kun hän on itse myöntänyt poliisille kuvanneensa viisi vuotta sitten ulkomailla urheilutapahtuman suihkussa alastomia miehiä.

”Tämä vituttaa eniten. Kyseinen kuvaaja on todistetusti kuvannut Märskyssä uintikilpailua vielä viime vuonna.”

Haastateltavan mukaan kuvaaja pääsee ”kuin koira veräjästä”.

”Miten tätä ei ole otettu vakavammin”, nainen kysyy ja sanoo epäilevänsä, että tutkinta olisi ollut aktiivisempaa, jos salakuvaus olisi tapahtunut naisten pukutiloissa.

Oikaisu 23. toukokuuta kello 16.29: Poliisi epäili miestä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Jutussa kirjoitettiin aiemmin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat