Varatuomari Eirasta aloitti taistelun Helsinkiä vastaan

Asukas aloitti taistelun Helsingin kaupungin Esplanadien kokeilua vastaan viemällä asian oikeuteen.

Liikennettä Pohjoisesplanadilla toukokuussa.

| Päivitetty

Tunteita kuumentava ratkaisu kaventaa Esplanadeilta yksi ajokaista kevyen liikenteen ja esimerkiksi ravintolaterassien käyttöön on viety hallinto-oikeuteen.

Tarkalleen ottaen tosin kyse ei ole itse Esplanadien kokeilusta vaan päätöksentekoprosessista, jota valituksen tehnyt asianajaja Jukka Laitasalo kuvailee ”kunnallisen demokratian halventamiseksi”.

Valituksessaan Laitasalo vaatii, että hallinto-oikeus kumoaa ja palauttaa uudelleen käsiteltäväksi sekä kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen huhtikuulta sekä toukokuulle päivätyn viranhaltijapäätöksen. Molemmat päätökset koskevat Esplanadien ajojärjestelyjä.

Sen lisäksi Laitasalo pyytää, että oikeus määrää kaupunkia keskeyttämään Esplanadin uusien liikennejärjestelyjen toteutuksen ja palauttamaan järjestelyt entiselleen.

Lue lisää: Kokeilu Esplanadeilla kiristää paikallisten autoilijoiden hermoja: ”Olen ihan motissa”

Esplanadien uusien liikennejärjestelyiden rakentaminen alkoi vasta tämän kuun aikana, mutta kävelykeskustan elävöittämiseen tähtäävä hanke on herättänyt runsaasti kritiikkiä jo ennen kuin se on toden teolla käynnissä.

Laitasalo jätti jo joulukuussa oikaisuvaatimuksen kaupungille koskien kaupunkiympäristölautakunnan marraskuussa tekemää päätöstä. Sillä päätöksellä lautakunta hyväksyi Esplanadien kokeilun.

Laitasalo perusteli oikaisuvaatimustaan sillä, että katusuunnitelma olisi vaatinut valtuuston hyväksynnän sekä lain edellyttämän vaikuttavuusarvioinnin, jossa kuultaisiin esimerkiksi pelastustoimea.

Sekä kaupunkilaisten parempaa kuulemista.

”Tällä päätöksellä on merkittävä vaikutus esimerkiksi yrittäjille ja alueen asukkaille. Ihmisiä ei kuultu tässä prosessissa riittävästi”, Laitasalo sanoo.

Laitasalon loppuvuodesta tekemä oikaisuvaatimus katosi ensin kaupungin järjestelmään. Kaupunki myöntää virheen.

Huhtikuussa kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan jättää oikaisuvaatimuksen käsittelemättä.

Kaupungin mukaan marraskuussa tehty päätös ei ollutkaan päätös, vaan pelkkää ”asian valmistelua”. Kuitenkin marraskuussa kaupunki oli antanut päätöksen yhteydessä ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemisestä. Niitä ohjeita Laitasalo oli noudattanut.

Lautakunnan päätöksen voidaan katsoa sisältävän vain ohjeita kaupunkiympäristön toimialan viranhaltijoille siitä, mistä kokeilussa on kyse ja mihin kokeilun suunnittelun yhteydessä on kiinnitettävä huomiota, lautakunnassa todetaan huhtikuussa.

Marraskuussa lautakunta muotoili asian näin: Kaupunkiympäristölautakunta päätti, että kaupunkiympäristötoimialalla valmistellaan Esplanadeille ja niihin liittyville tietyille kaduille liikennejärjestelyiden ja katuympäristön kokeilut alkaen vuodesta 2023.

Lopullisen päätöksen kokeilun käynnistämisestä teki kaupunkiympäristön toimialan alueiden käyttö- ja valvonta -yksikön johtava tarkastaja.

Tarkastaja päätti huhtikuussa hyväksyä tilapäiset liikennejärjestelyt huhtikuun puolivälistä vuoden 2024 loppuun Esplanadeille sekä Erottajankadulle.

Päätöksen pohjana oli lautakunnan marraskuinen päätös.

Kaupunkiympäristötoimiala on Laitasalon mukaan synnyttänyt tahallisesti tilanteen, jossa kuntalaisilta on estetty mahdollisuudet muutoksenhakuun.

Laitasalon mukaan kaupunki alkoi jo marraskuussa tekemään sitovia ja varsin arvokkaita hankintoja, vaikka väitti myöhemmin lautakunnan päätöstä pelkäksi valmisteluksi.

Hänen mielestään prosessi ei mennyt oikein. Laitasalo epäilee esimerkiksi sitä, kuuluuko viranhaltijan toimivaltaan näin laajoista liikennejärjestelyistä päättäminen.

Hän kokee, että kaupunki kikkailee kuntalain kanssa teettämällä miljoonaluokan päätöksen viranhaltijalla.

Tällä logiikalla viranhaltija olisi oikeutettu tekemään yksin päätöksen minkä tahansa Helsingin keskustan väylän sulkemisesta, kirjoittaa Laitasalo valituksessaan.

Mikäli Laitasalon valitus menee läpi hallinto-oikeudessa, seuraava askel on valittaa itse Esplanadien kokeilua koskevasta päätöksestä – ei pelkästä päätöksentekoprosessista.

Tämä ei ole Laitasalon ensimmäinen kerta hallinto-oikeudessa. Hän on aiemmin ollut valittamassa kotikulmiensa, Eiranrannan kupeessa sijaitsevan Hernesaaren kaavasta. Se päätyi valittajien voittoon korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Silloinkin kyse oli erityisesti yksityisautoiluun ja liikenteeseen liittyvistä näkemyseroista kaupunkilaisten ja kaupungin päättäjien välillä. Onko autoilu Laitasalon lempilapsi?

”Ei ole tarkoitus puolustaa pelkkää yksityisautoilua. Helsingissä on 600 000 asukasta eikä tämä ole suurkaupunki. Logistiikka pitäisi saada toimimaan kaikkien liikennemuotojen osalta”, Laitasalo toteaa.

Hän itse liikkuu kävellen, joukkoliikenteellä ja omalla autolla kotoaan keskustasta käsin. Laitasalo ajaa usein autolla Katajanokalle tyttärensä perheen luo ja alueen ruuhkautuminen vaikuttaa hänen arkeensa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat