Toisinaan Juha-Pekka Pääskysaari käpertyi nukkumaan Dallapénpuistossa sijaitsevan entisen ruumishuoneen alle. Sieltä velkojat tai poliisi eivät löytäneet.
Pääskysaari oli koko 1990-luvun heroiinikoukussa. Ilmastointiasentajan työt ja omistusasunto, yksiö Kampista, olivat menneet alta. Pääskysaari eli annoksesta seuraavaan. Varasteli ja ryösteli, myi huumeita.
Kellonaikoja ei ollut.
Putkat, vankilat, laitokset, katkohoidot, yleiset vessat, kadut ja puistot tulivat tutuiksi.
Keskiviikkona Pääskyssaari palasi Dallapénpuistoon. Hän pystytti sinne yhdessä päihdealan ammattilaisten kanssa telttaan rakennetun väliaikaisen ”huumeidenkäyttöhuoneen”. Tempauksen tavoite oli nopeuttaa käyttöhuoneiden sallivan lakialoitteen etenemistä.
Poliisi puuttui asiaan nopeasti, mutta Pääskysaari ei vaikuttanut olevan asiasta kovin yllättynyt tai pettynyt. Järjestäjät olivat ilmoittaneet tempauksesta etukäteen medioille ja tavoiteltu huomio oli jo saatu.
Myös HS kertoi tapauksesta käyttöhuonekeskustelun yhteiskunnallisen merkityksen ja tempauksen poikkeuksellisuuden vuoksi.
Nyt Pääskysaari istuu hotellihuoneen beigellä penkillä. Yöpöydällä on limupullo ja karkkipussi.
Pääskysaari on luvannut kertoa omasta elämästään huumeidenkäyttäjänä valottaakseen todellisuutta, johon monet päihderiippuvaiset ajautuvat.
Hän itse sanoo olleensa selvin päin jo yli 20 vuotta.
Pääskysaari on tehnyt päihdetyötä siitä lähtien, kun raitistui. Ensin kymmenen vuotta A-klinikkasäätiöllä, sitten Sininauhasäätiöllä ja nyt Attendolla.
Hän on työskennellyt terveysneuvontapisteissä, katuklinikalla, korvaushoidossa sekä kehittänyt vertaistoimintaa. Dallapénpuiston käyttöhuoneen pystyttämisessä hän oli mukana yksityishenkilönä.
Pääskysaari kokee olevansa filtteri, suodatin, viranomaisten tai terveydenhuollon ammattilaisten ja käyttäjien välillä. Hän haluaa tuoda päihdepalvelut käyttäjien lähelle.
”On paljon ihmisiä, asunnottomia, jotka ovat palveluiden ulkopuolella. Ei heillä ole puhelimia eikä mitään, ei sähköpostiosoitteita, pankkitunnuksia tai henkilöllisyyspapereita. Ei heitä saada mistään kiinni.”
Säätytalolla käydään parhaillaan hallitusneuvotteluja, joissa laaditaan tuleville vuosille hallitusohjelmaa.
Pääskysaari vaatii poliitikkoja laillistamaan käyttöhuoneet, jotta ongelmakäyttäjät voisivat käyttää huumeita turvallisessa ympäristössä. Käyttöhuoneissa voitaisiin myös ohjata avun piiriin: katkolle, korvaushoitoon tai tukiryhmiin.
Pääskysaari uskoo, että käyttöhuoneiden avulla voitaisiin vähentää huumeidenkäytön haittoja. Niin käyttäjien kuin sivullistenkin kannalta. Aikanaan ne olisivat voineet auttaa häntäkin.
”Meille ei jaettu puhtaita välineitä, jouduttiin sairaaloista varastelemaan niitä. Vedettiin likaisilla välineillä, kaikilla oli c-hepatiitti.”
”Pelastuslaitos on pumpannut henkiin jokusen kerran.”
Monet viranomaistahot ovat asettuneet käyttöhuoneiden kokeilemista mahdollistavan lakialoitteen kannalle, koska niiden uskotaan vähentävän huumeiden käytön haittavaikutuksia ja toisaalta myös turvaavan huumeriippuvaisia.
Niin Poliisihallitus kuin THL:kin kannattavat käyttöhuoneiden kokeilua. Helmikuussa julkaistu sosiaali- ja terveysministeriön (STM) virkamiesselvitys suositti, että käyttöhuoneista tulisi säätää erillislaki, jonka turvin tiloja päästäisiin testaamaan.
Ristiriidattomia käyttöhuoneet eivät silti ole. Osa päihdepalvelujen lähellä työskentelevistä tai asuvista ihmisistä on huolissaan järjestyshäiriöistä.
Pääskysaari sanoo itse pitävänsä ympäristövaikutusargumenttia heikkona. Hän sanoo, että käyttöhuoneita perustettaisiin lakimuutoksen seurauksena paikkoihin, joissa huumeidenkäyttäjät liikkuvat jo valmiiksi.
Juha-Pekka Pääskysaari on kaksi metriä pitkä, mutta keväällä 2001 hän painoi enää 69 kiloa.
Pääskysaari alkoi käyttää päihteitä teininä ja siirtyi nopeasti koviin huumeisiin. Siihen ei ollut yhtä syytä. Kotiolot vaikuttivat ainakin osittain.
Pääskysaari kasvoi Jakomäessä. Isä joi ja käytti huumeita, oli väkivaltainen.
Isä opetti, että kotona ei itketä, vaan tapellaan ja juodaan viinaa.
Aluksi Pääskysaari joi ja käytti kannabista ja lääkkeitä. Kavereiden ja myös isän kanssa. Se ei ollut viihdekäyttöä, Pääskysaari sanoo.
"Oon juonut aika paljon viiniä, mutta en ikinä lasista. Join aina pullosta ja koko pullon.”
Parikymppisenä Pääskysaari oli niin koukussa, että oli valmis tekemään huumeiden eteen mitä vain.
Hän sanoo käyttäneensä heroiinia joka päivä kymmenen vuoden ajan.
Kai se oli lopullinen pohja.
Pääskysaari on iso mies, kaksi metriä pitkä. Keväällä 2001 hän painoi enää 69 kiloa. Makasi Marian sairaalassa hengityskoneessa, oli ”niin helvetin huonossa kunnossa”.
Kun Pääskysaari alkoi toipua fyysisesti, hänet siirrettiin Hesperian mielisairaalaan. Siellä pää alkoi selvitä.
Voisiko tästä johonkin hoitoon lähteä? Lääkäri passitti hänet viipymättä katkolle.
Silloin huumeet jäivät lopullisesti. Pääskysaari oli 31-vuotias. Hän oli useamman vuoden kuntoutuksessa ja kävi vertaistukiryhmissä.
Miten pestään pyykkiä, imuroidaan tai laitetaan ruokaa? Miten ihmisten kanssa puhutaan, miten vaikeita tunteita käsitellään ilman väkivaltaa?
Kaikki piti opetella.
Pääskysaari oli yli vuosikymmenen rankan käytön aikana hoidossa yli 30 kertaa. Toivoton tapaus, hänelle sanottiin.
Ei sellaisia ole olemassa, Pääskysaari toteaa. Hän ajattelee, että hänen tehtävänsä on pitää huumeidenkäyttäjä hengissä, kunnes halu tai voima lähteä hoitoon löytyy.
Mutta kaikki eivät halua kuntoutua. Heitäkin pitää Pääskysaaren mielestä auttaa.
Hän ottaa hotellihuoneen sängyltä läppärinsä. Sen kannessa on tarra, jossa lukee englanniksi: rakastan ihmistä, joka käyttää huumeita.
”Jos ihminen käyttää huumeita, kohtelen häntä kuin kaikkia muitakin.”
