Helsinki jatkaa terveys­palveluiden keskittämistä jättikeskuksiin

Helsingin lautakunta hyväksyi palveluverkkosuunnitelman, jossa jatketaan sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittämistä.

Havainnekuva Helsingin keskustan tulevasta terveys- ja hyvinvointikeskuksesta Kampissa.

Helsinki jatkaa sosiaali- ja terveyspalvelujensa keskittämistä isoihin keskuksiin.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on tiistai-iltana hyväksynyt palveluverkkosuunnittelun tavoitteet ja periaatteet, joissa linjataan, että kaupunki jatkaa viime vuosikymmenellä alkanutta isojen keskusten rakentamista.

2030-luvulla Helsingillä on siis kaksi kaupunginsairaalaa sekä joukko suuria perhe- sekä terveys- ja hyvinvointikeskuksia.

Isot uudet keskukset Kampissa, Haagassa, Malmilla ja Oulunkylässä tarkoittavat pienistä neuvoloista, terveysasemista ja muista palveluista luopumista monessa muussa kaupunginosassa. Niiden rinnalla luvataan edelleen säilyttää joitain lähipalvelupisteitä, mutta tässä vaiheessa ei tarkemmin luetella missä.

Nyt tehty päätös linjaa asioista yleisellä tasolla, jokaisesta uudesta tilasta tai vanhan lakkauttamisesta tehdään vielä erillisiä päätöksiä.

Suuret linjat hyväksyttiin tiistain kokouksessa, mutta poliitikot tekivät suunnitelmiin useita tarkistuksia.

Yksimielisesti hyväksyttiin esimerkiksi ajatus, että palveluiden keskittämisessä on käytettävä harkintaa. Esimerkiksi esteettömyys ja pysäköintimahdollisuudet pitää ottaa huomioon. Samoin pitää ehkäistä alueiden eriytymistä niin, että varsinkaan ”asian kannalta herkät alueet” eivät jää vaille lähipalveluita. Tilasuunnittelussa vaadittiin ottamaan työntekijöiden hyvinvointi huomioon.

Äänestyksen jälkeen hyväksyttiin esimerkiksi linjaus yksityisiltä ostamisesta.

Alunperin esityksessä sanottiin, että palvelut voivat olla itse tuotettuja tai ostettuja. Nyt päätöksessä sanotaan, että palvelujen perusta on oma tuotanto, jota voidaan täydentää ostamalla.

Helsingissä on lähes puolivälissä kokeilu, jossa kahden terveysaseman palvelut on ostettu yritykseltä. Tiistai-iltana kaupunki tiedotti, että sopimus Kannelmäen palveluista Terveystalon kanssa irtisanotaan kesken kauden.

Lue lisää: Terveysjätti epäonnistui Helsingin kokeilussa: Nyt sen sopimus lopetetaan

Lue lisää: Helsingin suunnitelma terveyspalveluihin vuonna 2030: 60 tilaa poistuisi

Lue lisää: Täältä löydät lääkärin 2030

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat